Lapland – Lappi

On Saturday (March 10th) I returned from my first visit to Lapland. I spent 4 days there on holiday in Rovaniemi and Pyhätunturi (Holy fell:) with 4 fellow Catholic students: Rafal, Piotr, Agnieszka (Poland) and Emily (Minnesota, US).

The trip went really well, although I got some unpleasant souvenirs to bring back home with me such as coughing and aching feet&muscles (most likely from the downhill skiing). We all flew to Rovaniemi early Wednesday morning, although my Finnair arrived a couple of hours later than the rest of the group’s BlueOne. However, I got to our first tourist attraction first – the Santa Claus village was only a walking distance away from the airport so I walked while the others had taken a bus to the centre and then took another bus back to the Santa Claus village.

We met just before the village opened and we were almost the first ones to get a picture with Santa himself (yep, he’s there all year long- it’s only Christmastime that he’s away doing his work of course). The village is right on the arctic circle by the way, and one could buy t-shirts that read ”I’ve crossed the arctic circle”. For my part the following photos serve as proof and remembrance that I’ve been on the arctic circle and met Santa Claus personally:)

Lauantaina (10. maaliskuuta) palasin ensimmäiseltä Lapin-vierailultani. Vietin siellä 4 päivää lomalla Rovaniemellä ja Pyhätunturilla 4 katolisen opiskelijakaverin (Rafal, Piotr ja Agnieszka Puolasta ja Emily USA:sta Minnesotasta) kanssa. Matka oli oikein onnistunut, vaikkakin sain mukaani epämieluisia matkamuistoja kuten kipeät jalat ja lihakset (varmaan laskettelusta) ja yskän.

Lensimme kaikki varhain keskiviikkoaamuna Rovaniemelle, vaikkakin Finnairini saapui pari tuntia myöhemmin kuin muiden BlueOne. Ehdin silti ensimmäisenä ensimmäiseen turistikohteeseemme, sillä joulupukin kylä oli vain kävelymatkan päässä lentokentältä. Minä siis kävelin, kun taas muut olivat menneet bussilla Rovaniemen keskustaan ja palasivat sitten taas bussilla joulupukin kylään.

Tapasimme juuri ennen kuin kylä avattiin ja olimme lähes ensimmäisinä tapaamassa itse joulupukkia (jep, siellähän hän on koko vuoden ympäri, hänhän on poissa hoitamassa työtehtäviään vain joulunaikaan). Kylä on muuten aivan napapiirin rajalla, ja sieltä voikin ostaa paitoja, joissa lukee ”Olen ylittänyt napapiirin”. Minulle todisteeksi ja muistoksi napapiirillä käymisestä ja joulupukin tapaamisesta riittävät ylläolevat kuvat:)

—

In Santa’s official Post Office there are countless letters from all over the world. A female elf (a helper of Santa) told me that letters (or envelopes) come there even if they read ”North Pole” or ”Up in the sky” or ”With Jesus Christ”. In the pictures below you can see letters from literally (at least almost) all the countries of the world – even Iraq!

In addition to letters from Italy and Poland my attention was drawn to an envelope addressed to Santa ClausE (the definition of clause according to dictionary.com: ”a syntactic construction containing a subject and predicate and forming part of a sentence or constituting a whole simple sentence”. Well it’s true though that the guy is a linguistic attraction – he spoke Polish to us and Spanish to the next group! When I retire I could consider being a part-time Santa:) in the North Pole.

Pukin virallisessa postitoimistossa on lukemattomia kirjeitä kaikkialta maailmasta. Eräs tonttutyttö kertoi, että kirjeet (tai kirjekuoret) tulevat perille, vaikka niiden osoitteeksi olisi merkitty ”Pohjoisnapa” tai ”Ylhäällä taivaassa” tai ”Jeesuksen Kristuksen kanssa”. (Vaikka Ruotsilla on oma kilpaileva joulupukki, moiset menevät aina suoraan Suomeen – lällällää svedut, meidän pukki on yleisen sopimuksen mukaan se virallinen!)

Ylläolevassa kuvassa näkyy kirjeitä (ainakin melkein) kaikista maailman maista – jopa Irakista! Vilkuilin myös Puolasta ja Italiasta lähetettyjä kirjeitä. Niiden lisäksi huomioni kiinnittyi erääseen kirjekuoreen, joka oli tullut perille osoitteenaan Pohjoisnapa. Joulupukki oli kirjoitettu englanniksi väärin, Nikolaus oli muuttunut lauseeksi (Claus-Clause). Kielitieteellisesti pukki oli kyllä lahjakas, hän puhui meille puolaa ja heti perään espanjalaisille espanjaa. Voisin ehkä harkita osa-aikaista pukintyötä joskus eläkepäivinäni.

—

From the point of view of languages Rovaniemi is a paradise. During the first hours I met Slovaks (who asked me to take a photo of them and were pretty stunned when I counted to three and told them to smile in Slovak – or at least my own Slavonic language that is very close to Slovak:), Americans (with whom we also exchanged picture taking services), Italians (unfortunately none from the South so couldn’t speak any Neapolitan, but well, Italian was better than nothing:), Spaniards (I helped them buy fish and served as a spontaneous interpreter between them and the salesperson), a Dutch man with his son (to whom I only said goede dag in Dutch, the rest in English, but I learned the word for ”candle” in Dutch I think) and a Norwegian group (I talked with one man for the whole bus trip from the village to city centre, although my Norwegian came only with some effort).

I also saw people from other nationalities but didn’t talk to them (while hiking we passed some Bavarian people so I said a few words in German but that was it), except for the plane trip back from Rovaniemi to Helsinki, which gave me the opportunity to practise my 3rd favourite language (I had already had the chance to speak Polish and Norwegian) – Portuguese. There was a whole group of Portuguese people right in front of me in the queue on the airport and one woman noticed I was listening to them and asked me if I was Portuguese. So then I talked to one man a lot on the plane and got his e-mail address too. Below a group of Italians taking pictures with big snowmen, Slovaks and an American.

Kielten näkökulmasta Rovaniemi on paratiisi. Ekojen tuntien aikana tapasin slovakkeja (jotka pyysivät ottamaan itsestään kuvan ja yllättyivät, kun laskin kolmeen ja käskin hymyillä slovakiaksi tai ainakin slaavisekoituskielellä joka muistuttaa slovakiaa), jenkkejä (joiden kanssa myös vaihdoimme kuvauspalveluita), italiaanoja (joista kukaan ei valitettavasti ollut etelästä joten en voinut puhua napolia mutta italia kelpasi myös), espanjalaisia (joille tulkkasin kalaostoksilla), hollantilaisen miehen poikansa kanssa (sanoin vain goede dag mutta opin kai sanan ”kynttilä” hollanniksi) ja norjalaisen ryhmän (puhuin yhden miehen kanssa koko bussimatkan kylästä keskustaan, vaikka norjani vaati ponnisteluja.

Näin myös ihmisiä muistakin kansallisuuksista, mutta en puhunut heille (paitsi vaelluksella ohitettiin sakemanneja ja sanoin pari sanaa saksaa), lukuun ottamatta lentomatkaa takaisin Helsinkiin. Sain tilaisuuden harjoitella kolmatta lempikieltäni (puolaa ja norjaa olin jo päässyt puhumaan) portugalia, kun lentokentällä jonossa edessäni oli iso ryhmä portugalilaisia. Eräs nainen huomasi, että kuuntelen heitä ja kysyi, olenko portugalilainen. Koneessa juttelin koko matkan erään miehen kanssa ja sain hänen sähköpostiosoitteenkin. Yllä italialaisryhmä ottamassa kuvaa isojen lumiukkojen kanssa, slovakkeja ja jenkki.

—

When we arrived in Pyhä we got the keys to the cottage, unpacked and got to know the surroundings. We went to the shop next door (by the way, I had no cash with me and the closest cash machine (also called atm – automated teller machine) was 25 km away – luckily most places accepted Visa Electron and my friends were ready to lend me money when needed) and took a long walk to check out the Northern Lights chapel and the place that organised swimming in the hole in the ice. They were supposed to be 4 km away but according to our calculations we walked 12 km in total. The view of the lighted slopes was amazing, but we didn’t see the Aurora Borealis because of the clouds and the ”chapel” wasn’t any special either. In the end none of us swam, instead we had some hot chocolate in the café nextdoor.

Kun saavuimme ensimmäisenä päivänä Pyhälle, saimme avaimet mökkiin, purimme kamat ja tutustuimme ympäristöön. Kävimme viereisessä K-kaupassa (minulla ei muuten ollut mukana yhtään käteistä eikä 25 km säteellä ollut yhtään Otto-automaattia. Onneksi Visa Electron toimi hyvin ja kaverit oli valmiina välillä lainaamaan) ja lähdimme pitkälle kävelylle katsastamaan Revontulikappelia ja avantouintipaikkaa. Niiden piti olla 4 km päässä mutta omien laskujemme mukaan matkaa kertyi 6 km per suunta. Näkymä valaistulle laskettelurinteelle oli häikäisevän kaunis, revontulia emme kuitenkaan nähneet pilvien takia eikä ”kappeli” ollut kummoinen. Kukaan ei lopulta mennyt avantoonkaan. Sen sijaan joimme viereisessä kahvilassa kaakaota (tai kuumaa suklaata oikeastaan – puolalaisten mielestä ne ovat ihan eri asioita, tiedä häntä).

—

On the second day we went to SnowNose’s Land. On the way we saw a reindeer walking about and stopped to take some pictures. In SnowNose’s Land we not only saw a reindeer (or many) but were pulled by one (or in some cases two) and taken on a nice little ride. The same with beautiful white dogs – I even got to drive the sledge and stayed on the route! The most exciting part though was driving a big snowmobile – which was pretty much the only thing Piotr had been talking about the whole week before.

I stayed on the route but Piotr’s enthusiasm led him out of it twice – first time he managed to start the snowmobile and continue on his own but the second time he broke something and help was needed to get it out of the ditch. He had turned to wave to Agnieszka while driving and at the same time he turned the snowmobile to the right too and hit a small spruce tree. Luckily he didn’t have to pay anything for any damage.

After this Emily started opening to us the treasury of her family’s game and riddle traditions. Here’s our favourite one: Meet Tilly Alla Williams – she is odd and queer but not peculiar. She likes books but she doesn’t like reading. She likes trees but she doesn’t like forests. She likes doors but she doesn’t like windows. She likes weddings but not funerals. She likes swimming but she doesn’t like to swim. She likes Vantaa but she doesn’t like Helsinki. Now figure out the pattern: what does she like and what doesn’t she like? You might have guessed that she likes the reindeer in the picture below but she doesn’t like the snowmobile.

Toisena päivänä menimme LumiNenän Maahan. Matkalla näimme poron käppäilemässä ja pysähdyimme ottamaan kuvia. LumiNenän Maassa emme vain nähneet poro(j)a, vaan pääsimme poron (tai kahden) kyytiin. Pääsimme myös koiravaljakon vedettäväksi – sain jopa ohjata kelkkaa ja pysyin radalla! Jännittävin kokemus oli kuitenkin moottorikelkalla ajelu, joka oli lähestulkoon ainoa asia, josta Piotr oli puhunut viimeisen viikon.

Onnistuin pysymään radalla, mutta Piotrin yli-innokkuus sai hänet ajamaan ulos kahdesti – ekalla kerralla hän sai käynnistettyä kelkan uudelleen ja jatkettua, mutta toisella kerralla hän rikkoi jotain ja kelkan nostamiseksi ojasta tarvittiin apua. Piotr oli kääntynyt vilkuttamaan Agnieszkalle ja kääntänyt samalla moottorikelkan oikealle ja osunut pieneen kuuseen. Onneksi hänen ei tarvinnut maksaa mitään vahingonkorvauksia.

Tämän jälkeen Emily alkoi avata meille perheensä peli- ja arvoitustraditioiden rikkauksia. Suosikkimme oli Tilly Alla Williams, (käännän arvoituksen suomeksi hieman alkuperäisestä poikkeavasti, jotta juju säilyisi), joka on kummallinen mutta ei outo eikä omituinen. Hän tykkää puusta muttei metsästä, uudesta muttei vanhasta, hiivasta muttei taikinasta, Vantaasta muttei Helsingistä, lattiasta muttei katosta, viidestä muttei neljästä, harmaasta muttei mustasta. Häät ja juhannukset miellyttävät häntä, mutta hautajaiset ja vaput eivät. Keksi nyt, millä perusteella hän mistäkin tykkää ja mistä ei. Saatat arvata, että hän ei pidä ylläolevan kuvan porosta, sen sijaan moottorikelkasta hän pitää kovasti.

—

On the third day we arose and went to the national park nearby. We were warned of a high danger of avalanches (there had been 4 in the last 3 weeks or so) and told that only one route could be walked on foot – there was so much snow and the weather wasn’t good (the temperature was between 0 and -2 during the whole trip).

The first part was rather easy, but the second part took us down 189 very slippery steps (I enjoyed descending them on my backside while the others carefully took one step at a time:) to a valley where we realised what the woman who gave us the information had been talking about. Sometimes our shoes sank deep in the snow and were filled by it, and we were in a perfect position to be trapped by an avalanche if the snow had come down the slopes you see in the picture below. Finally we got to our destination which was a waterfall or actually an icefall. Quite a good experience – a glimpse of the beauty of true Finnish nature.

Kolmantena päivänä nousimme ja lähdimme läheiseen kansallispuistoon. Meitä varoitettiin korkeasta lumivyöryvaarasta (viimeisen 3 viikon aikana oli ollut 4 lumivyöryä) ja saimme tietää, että vain yhtä reittiä saattoi kulkea kengillä – lunta oli niin paljon ja sää ei ollut hyvä (koko matkan ajan lämpötila oli 0:n ja -2:n välillä).

Ensimmäinen puolisko oli helppo, mutta sitten meidän piti laskeutua alas 189 erittäin liukasta porrasta (jotka laskin innoissani alas pyllymäkeä, kun taas muut ottivat varovasti askeleen kerrallaan) laaksoon, jossa tajusimme, mistä meitä opastanut nainen oli puhunut. Joskus kenkämme upposivat syvälle lumeen ja täyttyivät siitä, ja olimme ikään kuin lumivyöryansassa kahden jyrkän rinteen välissä, kuten ylläolevasta kuvasta voi nähdä. Lopulta pääsimme määränpäähämme, joka oli vesiputous tai paremminkin jääputous. Oikein hyvä kokemus – kurkistus todelliseen Suomen luontoon ja sen kauneuteen.

—

In the evening I went downhill skiing while the others went cross-country skiing. We discovered that ”skiing” or ”normal skiing” means downhill skiing for Poles whereas for Finns it means cross-country. Up on the very top of the slopes it was so incredibly foggy that one couldn’t see almost anything. Once I got lost between a black slope (the most difficult kind) and another slope because I lost sight of the people who went before me and the borders of the slopes themselves. I ended up following the only noise I could hear and skied through a forest and finally arrived at the lifts – but not the lifts I thought. I had come to the other side of the hill in some strange fashion.

Nevertheless I enjoyed the skiing a lot and took a mini pint of Carlsberg (”probably the best beer in the world”) at the end. Later in the evening, while the others went cross country skiing again, I and Rafal did the Via Crucis in Polish (the meditations for which you can find in English here). Then we made a snowwoman or a snowalien. The girls and Piotr also jumped into the snow straight out of the sauna and made snow angels (oh yes, we had a sauna in the cottage and used it diligently, but not following the Finnish (un)dressing code)!

Illalla menin laskettelemaan, kun taas muut menivät hiihtämään. Opimme, että puolalaisille ”hiihto” tarkoittaa laskettelua, kun taas suomalaisille se tarkoittaa murtomaahiihtoa. Rinteiden huipulla oli niin sumuista, että eteensä ei nähnyt lähes ollenkaan. Kerran eksyin mustan rinteen ja erään toisen rinteen väliin, koska edellä laskeneet katosivat näkyvistäni enkä erottanut rinteiden rajoja. Päädyin seuraamaan ainoaa kuulemaani ääntä ja laskemaan metsän läpi. Lopulta saavuin hisseille- mutta toisille hisseille kuin luuliin. Olin jotenkin oudosti päätynyt kokonaan mäen toiselle puolelle.

Joka tapauksessa tykkäsin laskettelusta paljon ja join lopuksi minituopin Carlsbergia. Myöhemmin illalla, kun muut olivat taas hiihtämässä, minä ja Rafal kävimme läpi ristintien puolaksi (sen mietiskelykohdat löytyvät englanniksi ja muilla kielillä täältä). Sitten teimme lumiakan tai lumiavaruusolion. Tytöt ja Piotr juoksivat myös suoraan saunasta lumeen ja tekivät lumienkeleitä (kyllä vain, meillä oli mökissä sauna, ja käytimme sitä ahkerasti, mutta emme seuranneet suomalaista pukeutumiskoodia)!

—

We spent Saturday morning cleaning the cottage. When we were already on our way to return the keys I realised I had forgotten a paper bag containing my passport, plane ticket, camera and other things. Thanks to that Rafal remembered he had forgotten his charger, so we went back. When we were on our way the second time I jokingly acted like I didn’t have my mobile phone with me, thanks to which Emily realised she really didn’t have hers. We went back to the cottage again and found the phone.

When I got home I realised I don’t know where my keys are. I also lost the paper bag twice still in Rovaniemi but found it soon on both times. In Rovaniemi we visited a museum called Arktikum and the world’s ”northest” McDonald’s. Agnieszka wanted to go to the Santa Claus village still to buy something so we did but soon realised we were going miss the plane. Instead of walking we called a taxi and just made it. All made it home safe and sound. The final picture is from above the clouds.

Lauantaiaamu meni mökkiä siivotessa. Olimme jo matkalla palauttamaan avaimia, kun tajusin unohtaneeni paperipussin, jossa oli passini, lentolippuni, kamerani ym. Sen ansiosta Rafal muisti unohtaneensa laturinsa, joten palasimme mökille. Kun olimme jälleen matkalla, vitsailin, ettei minulla ole kännykkääni mukanani. Sen ansiosta Emily tajusi, ettei hän tiedä, missä hänen kännykkänsä on. Palasimme taas mökille ja löysimme kännykän.

Kotona tajusin, että olen hävittänyt avaimeni. Hävitin myös em. paperipussin vielä kahdesti Rovaniemellä, mutta löysin sen pian molemmilla kerroilla. Rovaniemellä kävimme vielä Arktikum-museossa ja maailman pohjoisimmassa McDonald’s-ravintolassa. Agnieszka halusi vielä mennä joulupukin kylään ostamaan jotain, joten menimme, mutta pian tajusimme, ettemme ehkä ehdi koneeseen. Kävelemisen sijasta tilasimme taksin ja ehdimme juuri ja juuri ajoissa. Kaikki selvisimme kotiin turvallisesti. Yllä viimeinen kuva on pilvien yläpuolelta.