Tänään tiistaina oli kyllä erikoinen päivä. Viime perjantaisen Ressun lukion visiitin jälkeen jatkoin regressiivistä aikamatkaani formatiivisessa historiassani ja menin aamuseitsemältä vanhalle kunnon yläasteelleni Havukosken koululle (alla kuvassa). Koulun opettaja Kimmo Pekkanen oli soittanut minulle ja pyytänyt minua kertomaan katolisuudesta kristinuskokurssilla yli 100 kasiluokkalaiselle koulun auditoriossa, jossa seitsemisen vuotta sitten olen esiintynyt taikurina ja jonglöörinä yhdelle suurimmista yleisöistäni.
Aloitinkin esitykseni tänään ottamalla silkkiliinan pois tyhjästä (kieltä ja hampaita lukuun ottamatta) suustani. Esitystä ennen vietin hetken vahtimestari Merjan kanssa, joka muisti minut ja siskoni Sofian hyvin (Sofi kävi saman koulun minun jälkeeni). Emme kuitenkaan harmiksemme saaneet tekemääni videopätkää toimimaan koulun laitteilla monista yrityksistä huolimatta. Myöhemmin auttaneet opettajatkaan eivät onnistuneet, joten vastoinkäymisiltä ei vältytty.
Kasiluokkalaisille ei ole maailman helpointa puhua syvästä teologiasta eikä vaativasta moraalista, kuten voi hyvin kuvitella. Pieni muuri tuntui olevan välillämme, vaikka toisaalta kotoisa ja tuttu ilmapiiri ja paikka helpotti selvästi, ja tylsistyneiden vastapainoksi jotkut tuntuivat olevan aidosti kiinnostuneita. Ainakin nuorilta tuli lopussa aplodit eikä buuaukset, vaikka olin todennäköisesti juuri puhunut kaikkien heidän ihanteidensa vastaisesti:)
Ehkäisyä ja muita ihmisen seksuaalisuuden arvoa alentavia asioita piti tietysti käsitellä, ja voi olla, että jotkut ymmärsivät pointin. Jossain määrin yleisö tuntui reagoivan perinteiseen ruokaesimerkkiin roomalaisten mässäily- ja oksennusjuhlista. Hauskinta oli, kun esimerkkiin johdatellessani kysyin syömisen luonnollisia vaikutuksia (hakemani asiat ovat tietty ravitseminen ja nälän tyydyttäminen), ja joku vastasi: ”kakka”.
Paavin valtaa ja erehtymättömyyttä käsiteltiin myös jonkin verran, samoin pelastumisen mahdollisuutta kirkon ulkopuolella ja kuolemanjälkeistä elämää yleensäkin. Myös naispappeus ja pappien selibaatti sekä avioliiton rikkomattomuus saivat osansa. Aborttia ei ehditty käsitellä, mutta onneksi minulla oli aiheeseen liittyviä esitteitä, joita jaoimme auditoriosta poistuville oppilaille.
Tunnin jälkeen oli ”pitkä” välitunti (30 min joka meni hetkessä ohi), jonka aikana pääsin opehuoneeseen tapaamaan vanhoja kunnon opettajiani. Vanhat kunnon Antero Kaalamo, Soili Berghäll, Kaarina Kauppinen, Teija Kettunen, Seija Kemppinen, Sirkka Selvenius, Eero Pohjakallio, Liisa Viikari ja monet muut were there – still there. Kaikki kysyivät vuorollaan kuulumisiani ja siskoni kuulumisia, joten niitä tuli kerrottua. Kysymyksiin kielitaidostani ym. ohjasin kiinnostuneet luonnollisesti tälle blogille:)
Kun kellot soivat ja opettajat lähtivät tunneillensa, vanha kunnon Opo ilmestyi paikalle, joten visiittini pidentyi siinä mukavasti jutellessa. Opo kaivoi esiin vanhan luokkakuvani ja siskoni luokkakuvan. Yhtäkkiä tunti olikin jo ohi ja opet ilmestyivät taas opehuoneeseen. Sain kerrottua Eero Pohjakalliolle, että solussa on 10 biljoonaa atomia – vastaus kysymykseen, jolla härnäsimme häntä parin kaverin kanssa lähes koko yläasteen ajan.
Oli niin outo olo, kun toisaalta opettajat näyttivät niin samanlaisilta ja koulu oli niin tuttu, että tuntui aivan siltä, etten olisi ollut kauaakaan poissa Havukosken koulusta. Toisaalta taas tuntui päinvastaiselta – ihmettelin, että vieläkö täällä on samat opettajat – aivan kuin olisi ikuisuus kulunut omista ajoistani. Eräältä oppilaalta sain selville, että matikanopet ovat edelleen levittäneet tietoa siitä, että olin opetellut yläasteaikanani piin ulkoa yli sadan desimaalin tarkkuudella – tarkka luku oli 135:)
Lopulta tuli aika lähteä paluumatkalle, mutta ajattelin, että kun kerran lukiossa ja yläasteella on käyty, niin miksei sitten poikettaisi myös ala-asteen kautta – sehän on aivan kotini naapurissa. Uskomatonta kyllä, siellä se vanha kunnon Airi Kivimäki edelleen opetti neljäsluokkalaisia samassa luokassa kuin minua 10 vuotta sitten! Eikä ollut miksikään muuttunut – sama iloinen ja kiva luokanope kuin aina ennenkin. Airi yllättyi iloisesti käynnistäni ja antoi minun jäädä hetkeksi juttelemaan oppilaiden kanssa. Tein heille myös taikatempun ja lupauduin tulemaan koulun juhliin taikomaan 15.5. ellei mitään vakavampaa estettä tule.
Tunnelma oli tuttu, koska olin juuri vuoden sivarissa toisella ala-asteella, mutta outoa oli se, että tällä kertaa kyseessä oli oma vanha ala-asteeni. Jotenkin paikka näytti paljon pienemmältä kuin 10 vuotta sitten (mistäköhän johtuu – Airi tietysti ensimmäisenä ihmetteli ja oppilaat kyselivät pituuttani!), ja olen tottunut siihen, että ko. luokkahuoneessa minä olen oppilas ja joku muu avustaa, kun taas nyt sain pistää sivaritaitojani hetkeksi käytäntöön ja avittaa erästä poikaa englannintehtävissä. Ennen lähtöäni annoin oppilaille myös tämän blogini osoitteen, joten jos luette tätä lapsukaiset, niin kommentoikaa ihmeessä ja antakaa kuulua itsestänne!
Kotiin saavuttuani nukahdin pian sängylleni, sillä olin herännyt harvinaisen aikaisin ja takana oli niin erikoinen kokemus, että ruumiini ja sieluni kaipasivat akkujen latausta. Yhtäkkiä tajusin, että kello onkin jo yli viisi! Minun oli tarkoitus mennä krismamessuun kuudeksi, mutta nyt ehdin vasta 17.20 bussiin, joten myöhästyin hieman, mutta meninpä kuitenkin. Krismamessu on tärkeä tapahtuma katolisessa kirkossa Suomessa – se pidetään kerran vuodessa ja siinä ovat mukana kaikki papit koko maasta. Koska tunnen monet heistä hyvin, halusin ehdottomasti tavata heitä ja antaa heille vietäväksi omaan seurakuntaansa ilmoituksen Hyviä uutisia – sivustosta, josta eräs pappi minua kiittikin.
Messun jälkeen minun oli tarkoitus mennä Myyrmäkeen äidin ja isoäidin luokse, mutta Juho ja Dorota tarjosivat kyytiä kotiin ja otin tarjouksen vastaan muistamatta alkuperäistä suunnitelmaani ennen kuin vasta matkalla. Tyypillistä minua:s Ehkäpä menen Myyrmäkeen huomenna ja käyn sitten ylihuomenna Uomarinteen koululla päättämässä koulukierrokseni – siis koulussa, jossa olin vuoden siviilipalveluksessa. Kerron siitä sitten, jos onnistuu. Tämä viesti on tässä kuitenkin sen ansiosta, että tulin vahingossa kotiin! Nyt kello on jo yli kymmenen, joten se on menoks, mutta palaillaan!
Emil Anton 