Poland – Puola 2.-3.6.

The moment has come to reveal the next step of our journey…how exciting…here it is: Tczew. Yes, Tczew. It is very likely that your face looks very funny right now, because if you know Tczew you’re wondering what on earth made us go to Tczew, and if you don’t know it you’re probably wondering how on earth it’s possible to pronounce such a word. Actually there is a Polish tongue-twister with this name – try if you can say ”burmistrz z Tczewa, rotmistrz z Czchowa, pocztmistrz z Trzcinawy”. We were in Tczew for about 90 minutes at around 5 am and then changed the train in order to go to Gniezno where the next step of our journey would be. This way we could spend the whole night inside, although we didn’t get much sleep at all that night. In Tczew we saw some drunken bodybuilders who laughed in a really silly way (later we named this ”Tczew-laughter” and imitated it every now and then) all the time. We also talked to a young woman who had left home for some reason. And I had some spaghetti for dinner in the middle of the night.

On tullut aika paljastaa matkamme seuraava kohde…Tczew. Juuri niin, Tczew. Mitä todennäköisimmin naamasi on tällä hetkellä hupaisan näköinen. Jos tiedät Tczewin, miettinet, miten ihmeessä oikein päädyimme sinne, jos taas et, miettinet, miten tuollaista sanaa voi ylipäänsä lausua. Puolalaisetkin vitsailevat sillä: yritäpä sanoa ”burmistrz z Tczewa, rotmistrz z Czchowa, pocztmistrz z Trzcinawy”:) Olimme Tczewissä noin puolitoista tuntia joskus viiden aikaan yöllä. Syy tähän oli junayhteys – täten saatoimme viettää lähes koko yön sisällä ja ehdimme aamuksi matkamme seuraavaan kohteeseen, Gnieznoon. Tczewissä näimme humalaisia kehonrakentajia, jotka nauroivat hölmöllä tavalla koko ajan (myöhemmin nimitimme tätä ”Tczew-nauruksi” ja imitoimme sitä välillä). Juttelimme myös erään kotoaan lähteneen nuoren naisen kanssa. Söin myös päivälliseksi spagettia keskellä yötä.

We arrived in Gniezno before 9 am. First we went to an Internet café by the station. We drank morning coffee/tea and tried to print something, but the woman didn’t know where the paper was and how the printer worked. So we had to find the paper and show her how the printer works, which we (or mostly Jason) did. After this we made our way to the historical cathedral of Gniezno (the ancient Polish capital) and attended the holy orders of Piotr Froelich, brother of Pawel Froelich, a priest friend I met on a pilgrimage in 2004. He visited Finland in 2006. In this cathedral the relics of St. Adalbert (an important saint for the Poles) are kept, see photo below.

Saavuimme Gnieznoon ennen aamuyhdeksää. Ensin menimme internetkahvilaan, jossa joimme aamukahvit/-teet. Sitten halusimme printata jotain, mutta kahvilaneiti ei tiennyt, missä paperi on, eikä sitä, miten printteri toimii. Meidän piti siis löytää paperia ja saada printteri toimimaan, minkä myös teimme (tai lähinnä Jason teki). Tämän jälkeen etsiydyimme Gnieznon (Puolan vanhan pääkaupungin) historialliseen katedraaliin, jossa säilytetään pyhän Adalbertin (erittäin tärkeä pyhimys Puolalle) pyhäinjäännöksiä (ks. kuva yllä). Osallistuimme Piotr Froelichin pappisvihkimykseen. Piotr on isä Pawel Froelichin veli, ja isä Paweliin puolestaan tutustuin pyhiinvaelluksella vuonna 2004. Hän kävi myös Suomessa vuonna 2006.

After the ordination we met fr. Pawel and other friends. Fr. Pawel seemed very busy but he had time to greet us with his famous Finnish greeting (Hyvää päivää hyvää iltaa kiitos hirvi – Good afternoon, good evening, thank you, elk/moose) and tell us what was going to happen next. We headed to his hometown Swarzedz with his neighbo(u)rs Mr. and Mrs. Stolpe. This couple is like family for fr.Pawel, and that’s how they treated us too. They let us use their shower (needed after the night on the train) and prepared lunch for us. After that Mr. Stolpe drove us to Poznan, where we spent some time in an amusement park. I forgot my map in the car and Mr. Stolpe decided to go look for us in the park but after a while he gave up. At that very moment we ran into him and got the map, which was very helpful. Mrs. Stolpe was at home wondering why it took so long to drive to Poznan and back. After the park we visited a Franciscan church and the historical Cathedral in front of which there was a very artistic statue of John Paul the II. In the photo below master and servant (Jason is finishing his theology studies with a master’s thesis on JP2’s anthropology and Popes are called servants of the servants of God).

Vihkimyksen jälkeen tapasimme isä Pawelin ja muita ystäviä. Isä Pawel vaikutti kovin kiireiseltä, mutta hän ehti tervehtiä meitä kuuluisalla suomenkielisellä taidonnäytteellään (Hyvää päivää hyvää iltaa kiitos hirvi) ja kertoa meille, mitä seuraavaksi tapahtuu. Isä Pawelin naapurit herra ja rouva Stolpe veivät meidät heidän kotikaupunkiinsa Swarzedziin. Stolpet ovat kuin perhettä isä Pawelille, ja saman kohtelun saimme mekin. Saimme käydä suihkussa (oli tarpeen junayön jälkeen) ja nauttia lounasta, ja sitten herra Stolpe vei meidät autolla Poznaniin, jossa vietimme hetken huvipuistossa. Olin unohtanut kartan autoon, ja herra Stolpe (Mieczyslaw tai Mieczek) päätti lähteä etsimään meitä puistosta. Hän oli ehtinyt jo luovuttaa, kun juuri silloin törmäsimme häneen ja saimme kartan, joka oli suureksi hyödyksi. Rouva Stolpe (Ala) ihmetteli kotona, miksi Poznaniin ja takaisin ajaminen kesti niin kauan. Huvipuiston jälkeen kävimme fransiskaanikirkossa sekä historiallisessa katedraalissa, jonka edessä oli taiteellinen patsas Johannes Paavali II:sta, jonka antropologiasta Jason on tekemässä gradua.

After losing and finding my map once more and eating well in Poznan we headed to the railway station where fr. Pawel was supposed to pick us and a couple of nuns up. We found the nuns (the first Franciscan nuns I’ve ever seen, one of them a sweet short one from the Philippines whose Polish was just lovely) but there was no fr. Pawel. Instead, Mr. Stolpe came and drove us to a nice house in which a nice Polish couple had prepared a very nice dinner for us. Too bad nobody had informed us, we would have skipped dinner in Poznan. Now we were full and it was very hard to eat anything. Mr. Stolpe’s daughter Dorota had forbidden him to eat anything at that time any more so he was of no help either. He did eat some pineapple and plum though, which looked quite amusing.

Hukattuani ja löydettyäni kartan vielä kerran ja syötyämme hyvin Poznanissa lähdimme rautatieasemalle, mistä isä Pawelin piti hakea meidät ja kaksi nunnaa. Nunnat löysimme (elämäni ensimmäiset fransiskaaninunnat), mutta isä Pawelia ei näkynyt. Sen sijaan herra Stolpe tuli vei meidät mukavaan taloon, jossa mukava puolalainen pariskunta oli valmistanut meille runsaan illallisen. Harmi vain, ettei kukaan ollut kertonut, emme olisi syöneet itseämme kylläisiksi Poznanissa. Nyt syöminen oli vaikeaa (ja kohteliaasti kieltäytyminen vielä vaikeampaa), eikä herra Stolpenkaan kookas vatsa ollut avuksi, sillä hänen tyttärensä Dorota oli kieltänyt häntä syömästä enää tuohon aikaan. Hän söi kuitenkin ananasta ja luumua, mikä oli huvittavan näköistä. Alla sisaret, isäntä ja vieraat.

Our accommodation in Swarzedz was provided by Mr. and Mrs. Dymalski (see photo below), an extremely hospitable and kind couple. We got our own bed and breakfast for free, and a brand new bathroom too. It fact, we learned later the shower had never yet been needed, which served to explain the fact that the floor was flooding after we used the shower in the morning. After a good night’s sleep fr. Pawel took us and the nuns to Chodziez by car. In Chodziez, the hometown of the Froelich family, Fr. Piotr would celebrate his first Holy Mass and afterwards there would be a party at a local restaurant. Fr. Pawel wanted to take us there before all other guests, which was nice. Even nicer was the actual car trip – fr. Pawel played some loud music (including a Christmas carol) and we prayed a multilingual decade of the Rosary.

Majoituksemme Swarzedzissa tarjosivat herra ja rouva Dymalski, erittäin mukava ja vieraanvarainen pariskunta. Saimme oman pedin ja aamupalan ilmaiseksi, ja sen lisäksi upouuden kylpyhuoneen. Myöhemmin saimme tietää, että kylpyhuone oli niin uusi, ettei sen suihku ollut ikinä vielä ollut käytössä. Tämä selitti aamusuihkumme aiheuttaneen tulvan. Hyvien yöunien jälkeen isä Pawel lähti viemään meitä Chodzieziin, joka on Froelichin perheen kotikaupunki. Siellä isä Piotr viettäisi ensimmäisen messunsa ja juhlistaisi pappeuttaan sitten kutsuilla läheisessä ravintolassa. Isä Pawel vei meidät paikalle ennen muita vieraita, mikä oli hauskaa, mutta vielä hauskempi oli itse automatka – kovalla soivaa musiikkia (mm. joululaulu) ja monikielinen ruusukonkymmenikkö. Kun ajoimme Froelichien kodin pihaan, pappisveljien isä ja pappisystävä isä Tomasz (don Tommaso, kuten häntä kutsuin, kun hän kutsui minua don Emilloksi jo pyhiinvaelluksella 2004) kuulivat musiikin autosta ja alkoivat jorata hupaisasti.

When we arrived at the priest brothers’ house, the fathers’ father and a priest friend fr. Tomasz (or don Tommaso as I call him since he called me don Emillo already on the pilgrimage in 2004) started dancing in an amusing way (see photo above). Inside the house we finally met Fr. Piotr and also some of his relatives, on the left his grandmother, on the right her sister. In the next picture fr. Pawel and his father, clearly the apple has not fallen far from the tree:)

Sisällä talossa tapasimme vihdoin isä Piotrin sekä joitain hänen sukulaisiaan. Yllä kuvassa vasemmalla isoäiti ja oikealla isoäidin sisko. Alla isä Pawel ja hänen isänsä, ei ole selvästikään omena kauaksi puusta pudonnut:)

The Mass was celebrated at St.Florian’s church and it was naturally full of people. The Mass was beautiful and English texts had been prepared for foreigners. Fr. Pawel gave the sermon to his brother and Fr. Piotr gave the first priestly blessings to the multitudes. During the general intercessions Piotr’s childhood friend and neighbo(u)r started crying and all were moved. At the end of the Mass a youth group sang a Polish song that I and Jason both recognised, and when everybody was out pictures were taken of the whole crowd outside St. Florian’s.

Messu vietettiin pyhän Florianin kirkossa, ja se oli hyvin kaunis. Englanninkieliset tekstit oli valmisteltu ulkomaalaisille. Isä Pawel piti saarnan veljelleen ja isä Piotr jakoi väkijoukoille ensimmäisen papillisen siunauksensa (kuvassa siunattavana sääntökuntasisaret). Esirukousten aikana Piotrin lapsuudenystävä ja naapuri alkoi itkeä, ja kaikki liikuttuivat. Messun jälkeen nuorisobändi lauloi uskonnollisia lauluja, joista Jasonkin tunnisti yhden. Kaikkien päästyä ulos otettiin yhteiskuva paikalla olleista Florianin kirkon edustalla.

After this came of the most fun parts of the whole trip. We went to the restaurant and realised we had been invited to a wedding feast. Since holy orders is marriage to the Church, it is celebrated in the same way as ordinary weddings are (at least in Poland). This means a LOT of good food and socializing, and at least as much good music and dancing. And believe this or not – the ones dancing were not only laypeople but Franciscan nuns, seminarians, and priests, and oh boy, dance they did! That which in Finland would absolutely require the drunkenness of nearly everyone present, in Poland needs nothing but music and Poles celebrating a wedding. The atmosphere was incredible, everyone had so much fun, but it was all done in a ”holy” way. How Finns would change both their opinions and behavio(u)r if they could just experience this! Below Fr.Pawel and Jason dancing with Franciscan nuns.

Ravintolassa meitä kohtasi yllätys: todellinen hääjuhla! Koska pappisvihkimys on avioitumista kirkon kanssa, sitä juhlitaan samoin kuin mitä tahansa häitä (ainakin Puolassa). Tämä puolestaan merkitsee PALJON hyvää ruokaa ja seurustelua sekä vähintään yhtä paljon hyvää musiikkia ja tanssia. Nyt saatte uskoa tai olla uskomatta, mutta tanssi ei vetänyt mukaansa pelkkiä maallikoita, vaan myös fransiskaaninunnia, seminaristeja sekä pappeja, ja voi veljet kuinka he tanssivat! Se, mikä Suomessa vaatisi lähes kaikkien läsnäolijoiden humalatilan, saadaan Puolassa aikaan pelkästään pistämällä musiikkia soimaan hääjuhlaa viettäville puolalaisille. Tunnelma oli aivan uskomattoman mahtava, kaikilla oli todella hauskaa, ja silti kaikki tehtiin niin ”pyhästi”. Kuinka suomalaiset muuttaisivatkaan mielipiteitään ja käyttäytymistapojaan, jos he vain saisivat kokea jotain tällaista! Yllä isä Pawel ja Jason tanssivat fransiskaaninunnien kanssa, alla runsas ruokapöytä.

After the lunch but before dancing there was yet another event. Since we were celebrating holy orders and since June is the month of the Sacred Heart, we all prayed the litany of the Sacred Heart of Jesus. After this the crowd was in for a surprise, and guess who was responsible for the surprise? Well, fr. Pawel, but I did all the work, for it was a magic&juggling show, my first ever in Polish (except for some card tricks I’ve done on pilgrimages)! I did my bill in lemon- routine, and judging by the reactions the audience liked it a lot:) People were still trying to figure out the method of the trick for some time after the show – with not much luck;) After the show it was my turn to be surprised – Jason had agreed with fr. Pawel to announce to everyone it was my birthday, and so as a thanksgiving for the show all sang a couple of different Happy Birthday songs to me together in Polish which was very nice.

Lounaan jälkeen mutta ennen tansseja oli vielä yksi ohjelmanumero. Koska juhlimme pappisvihkimystä ja koska kesäkuu on pyhän sydämen kuukausi, kaikki rukoilivat parvekkeella yhdessä Jeesuksen pyhän sydämen litanian. Tämän jälkeen seurasi yllätys – ja arvatkaa kuka siitä oli vastuussa? No isä Pawel, mutta minä sain tehdä kaiken työn – kyseessä oli taika- ja jongleerausesitys, elämäni ensimmäinen puolan kielellä (ellei pyhiinvaelluksella tehtyjä korttitemppuja lasketa). Tein seteli sitruunaan – rutiinini, ja reaktioista päätellen yleisö tykkäsi kovasti, ja vielä jonkin aikaa esityksen jälkeen ihmiset pohtivat, miten temppu oikein tehtiin – ilman sen suurempaa menestystä;) Esityksen jälkeen oli minun vuoroni yllättyä – Jason oli sopinut isä Pawelin kanssa, että hän tiedottaisi syntymäpäivästäni koko porukalle, ja kiitokseksi esityksestä sain kuulla muutaman kauniin puolalaisen synttärilaulun, mikä oli oikein mukavaa. Illallisen jälkeen päätimme palata Swarzedziin Stolpejen kanssa. Hyvästelimme kaikki ystävät ja poistuimme paikalta vielä, kun olisi tehnyt mieli jäädä hieman pidemmäksi aikaa. Ennen Dymalskeille palaamista otimme vielä kuvan Stolpejen kanssa ennen kuin tuli aika erota heistä. Seuraavana päivänä meidän oli määrä jättää luoteis-Puola ja jatkaa matkaamme eteenpäin. Ensi kerralla selviää, mikä meni pieleen.

After supper we decided to go home with the Stolpes (despite pleas to the contrary – we figured it’s better to leave when you’d still like to stay for just a bit longer), so we saluted everyone and headed back to Swarzedz for the night. Before going to the Dymalskis’, we took a picture with the Stolpes before parting with them. The next day we were to leave SW Poland and go on with our trip. Find out next time what went wrong.