Sporttileiri Stella Maris 6/2007

Lauantaina palasin sporttileiriltä Stella Marisista, joka on katolisen hiippakunnan leirikeskus Lohjalla. Viikko meni oikein hyvin, sekä ohjaajilla että lapsilla riitti hupia. Urheilun lisäksi ohjelmaan kuului myös hengellisiä aktiviteetteja kuten messuun osallistumista (pikkuiset kilpailivat siitä, kuka saa olla messupalvelija) ja iltahetkiä, joissa pienen teemaan (matkalla Jeesuksen kanssa) liittyvän keskustelun lisäksi laulettiin ja rukoiltiin yhdessä. Vapaa-ajalla keräännyttiin kasoiksi löhöilemään sohvalla.

matkal

Yksi parhaita asioita leireilyssä on uusiin ystäviin tutustuminen. Porukka oli erittäin kansainvälistä, ja kieli-ihmiselle viikko yhdessä tsekkiläisten, chileläisten, espanjalaisten, arabien, suomenruotsalaisten, italialaisten, kongolaisten ja muiden kanssa on tietysti yhtä juhlaa:) Erityistä yhteenkuuluvuutta tunsin mukana olleen pikkuveljeni Alexin kanssa puoliksi libanonilaisten leiriläisten kanssa, meitä oli yhteensä jopa 6 puoliarabia! Järjestimme jopa futsimatsin arabit vs. muu maailma, ja arabit voittivat 3-2!!!! Taiteellisessa kuvassa arabisisarukset Make, Hene ja Kagu:)

arabit

Keskiviikkona ja torstaina oli Olympialaiset, vaikka sää oli ajoittain hieman sateinen. Yksi lajeista oli naruhyppy, jossa joku ylitti jopa 110 hyppyä minuutissa! Varsinaisen kisailun jälkeen leiriläiset innostuivat joukkohyppelemään, kuvassa mahdollisesti jonkinlainen ennätys siinä, kuinka monta lasta voi hyppiä samanaikaisesti narua:)

hyppis

Fyysisen urheilun suosituimmat lajit olivat ehdottomasti jalkapallo ja ultimate (frisbee-urheilu), alla kuvassa veljeni peliväline kädessään. Kun fyysiset lajit loppuivat kesken, kaapista otettiin esiin shakkilauta ja alettiin harjoittaa aivonystyröitä. Toisessa kuvassa Stella Marisin pappi isä Frans Hollannista on voittamassa liiasta ajatustyöstä tuskastelevaa veljeäni älykkyyskisassa:)

vrisbi
shakki

Perjantai oli nurinkurinen päivä – kirjaimellisesti. Päätimme hämmentää lapsia ja siirsimme yöllä poikien kengät tyttöjen puolelle ja päinvastoin, kirjoitimme päivän ohjelman väärin päin ja käänsimme kellon ympäri. Herätyksen jälkeen lapset ihmettelivät, olimmeko antaneet heidän nukkua aivan liian vähän tai kenties aivan liian paljon, kun kerroimme siirtyvämme pian lipunlaskuun. Illalla oli kauan odotettu disko. Isoset tiesivät aiemmilta vuosilta, että joku aina itkee, joten he löivät ilkeästi vetoa keskenään siitä, kuka itkee ensimmäisenä. Jekun teimme myös kuuluisan ”viimeisen biisin” kanssa – pistimme soimaan Mozartia.

pe
klo

Viimeisenä iltana tein aikamoisen tempauksen, kun päätin lähteä yöuinnille Stella Marisin rannasta toiselle saarelle/rannalle. Muut isoset tulivat veneellä mukaan varmistamaan turvallisuuteni ja katsoivat vierestä. Katsomisen lisäksi kollegani myös vitsailivat mm. laulaen ”arabi kohta hukkuu, tinttanttanttanttallallei” yms, ”Mörkö se lähti piiriin”-laulun sävelestä oli näet tullut ensimmäisen poikien saunaillan (”porkkanat juuttuu kurkkuun, tinttan…”, lainattu ensimmäiseltä leiriltäni vuodelta -95 jos oikein muistan) ja ruokailupöytien pyyhkimisvuorojen (”Lindan pöytä pyyhkii, tinttan…” ansiosta leirin hitti:) Uituani n. puoli tuntia klo 24 ja 1 välillä pimeässä ja kylmässä pohkeeni alkoi krampata. Olimme onneksi kuitenkin niin lähellä rantaa, että pääsin maaliin ja nousin kalisevana veneeseen. Joku mies tuli rannalla valittamaan, että olemme yksityisalueella, ja lähdimmekin samantien soutamaan takaisin. Kalisin koko loppumatkan, ja vasta lämpimän suihkun jälkeen aloin palautua kohti normaalia olotilaa. Alla kuvassa ensin uintireissun alku (hyppy laiturilta) ja sitten loppu (kalikalikali).

uinti
jäätyy

Viimeisenä päivänä herätimme lapset jälleen ilkeästi. Ensimmäisen aamun Michael Jackson-musiikin ja toisen aamun ruokakellon soitto saivat jatkoa, kun menimme Olympialaispalkintojen joukosta nappaamiemme leikkityökalujen kanssa nipistämään nukkuvien lasten neniä, testaamaan heidän refleksejään minivasaralla ja puuteroimaan heidän poskiaan. Myöhemmin teimme lyhyen vaelluksen Stella Marisin Marian-patsaalle, rukoilimme vähän ruusukkoa ja otimme yhteiskuvan. Kello viisi oli vuorossa viimeinen illallinen, jonka tarjoilussa tässä auttamassa isos-Anna, isä Frans (I just wanna THANK you – inside läppä tajuu kuka tajuu) ja birgittalaissisar. Sisaret hoitivat meitä hyvin koko viikon ja valmistivat maukasta ruokaa ja vielä maukkaampia jälkiruokia. Arabi-Make ottamassa salaattia.

vaelus
ruuka

Jos hyvin käy, pian tulossa linkkejä muutamiin videoklippeihin leirin hullutuksista ja huvituksista. Roger for now.

Mainokset

One response to “Sporttileiri Stella Maris 6/2007

  1. Olipa kiva lukea tuoreeltaan leiritapahtumista kuvine kaikkineen! Tuosta sun yöuinnista….hmm. Etkö tiedä että kylmä kangistaa?? ONNEKSI kaverisi olivat tarpeeksi fiksuja ja lähtivät seuraamaan tätä sinun EXTREME tempaustasi. Älä sentään ryhdy matkimaan Iiro Seppästä!! : ) Lisää turinoita huomenna kun tulet! T.mamma

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s