Kuukausittainen arkisto:heinäkuu 2008

Toivakka-Laukaa-Jyväskylä 25.-27.7.2008

Viime viikonloppuna olin enolassa Toivakassa. Matkustin perjantaina serkkuni Arin autolla, mukana myös Piia-vaimo ja Mikko-veli eli siis toinen serkku. Saavuimme Arja Korisevan kotikuntaan illalla maailman parhaille pizzoille, minkä jälkeen oli perinteinen sioux-sauna päänpukkauksineen (jonka voitin ekaa kertaa elämässäni:) ja saunalauluineen (Ihanimmat, armahimmat!). Valvoimme ja juttelimme kummitussetäni Timon kanssa kolmeen yöllä kaikenlaisia. Näin myös ekaa kertaa Helenan kuuluisat alpakat. Vihdoin joku, jolla on vielä paljon pitempi kaula kuin minulla:D

Lauantaina lähdimme Timon ja Helenan kanssa Laukaaseen periluterilaisiin pihaseuroihin. Tässä kesäseuralaisia…

ja kuuluisan uimahyppääjä-Puhakan isä saarnaaja-Puhakka julistamassa Sanaa voimallisesti:D Hänellä on vaikuttava villasukkalähetys Venäjän vankiloissa, Kansan Raamattuseuran kautta saanee lisätietoja.

Lopuksi tarjolla oli pullaa, teetä, mehua, kahvia ja makkaraa. Kaunis järvi ja nuotio keskellä ei-mitään (paikalle mentiin monia pieniä ja pitkiä metsäteitä, kaukana kaikesta muusta elämästä ja sivistyksestä, kaupunkilaisen painajainen:D)

Seurojen jälkeen ajoimme Laukaan hautausmaalle, jossa sain ensimmäisen kerran käydä minulle isoäitini kautta hyvin tärkeiden sukulaisten haudoilla. Isoäitini Salmen pikkuveli Raimo kuoli sairauteen 3-vuotiaana viimeisinä kuolinvuoteella lausuttuina sanoinaan ”Portti on auki.” Hänen kuolemansa on isoäitini varhaisimpia ja vaikuttavimpia muistoja. Isoäidin eno Armas Salmenkivi asui Laukaan pappilassa kirkkoherrana samoin kuin isoäidin isoisä Osvald Stenroth, jonka v. 1928 kääntämä teos ”Apostolisten isien kirjat” minulla on tällä hetkellä oikealla puolellani teologisia kirjoituksia varten. Hänen vaimonsa Ninni taas oli isoäitini lapsuudessa äärimmäisen tärkeä henkilö ja olen kuullut hänestä tarinoita koko ikäni. Hänestä on vaikuttava luku isoenoni emerituspiispa Yrjö Sariolan kirjassa Polun kulkijat.

Ja sitten kuuluisa Koivukuja, josta on myös kuultu useampaan otteeseen, sekin on vielä…

Laukaan pappilassa isoäitini vietti lapsuuskesänsä mummin ja vaarin luona. Pappila paloi vuonna 1950 mutta vanha Väentupa on edelleen entisensä, ja siellä isoäitinikin perhe vietti yhden kesän. Äitini ansiosta saimme printattua vastaavan kuvan hänelle lahjaksi ja hän oli siitä hyvin otettu.

Uusi pappila vanhan paikalla ja sen edessä Timo superkamerallaan kuvasotaa leikkimässä ja Helena.

La-iltana kirjoitin puoleenyöhön asti Paavali-kirjaa. Sunnuntaina menin bussilla Jyväskylään kirkkoon ja tapasin ystäväni Justynan ja Farhadin. Näin myös isoäitini ensimmäisen lapsuudenkodin paikan Väinönkadulla.

Palasin Toivakkaan Arin ja Piian kanssa, he olivat olleet ystävien 30-v synttäreillä. Toivakassa otimme tietysti vanhaan tapaan Ilta-Sanomien kymmenen kysymystä eli iltikset tai kyssärit. Timo vanhana tekijänä kysyjänä ja tuomarina.

Loppukevennys

Savonlinna 22.7.2008

Viime tiistaina olin Savonlinnassa ystävieni Jasonin, hänen puoliveljensä Janin, Sailan ja veljeni Alexin kanssa. Pääkohteenamme oli tietysti vaikuttava keskiaikainen Olavinlinna. Savonlinna on aitoa Suomea… tai savvoo…

Jan ja linna…

Linna muuten tarkoittaa viroksi kaupukia ja slangiksi vankilaa. Jälkimmäiseen olisi kuulunut sulkea veljenikin, kun Heinolasta asti läiski muita limakädellä, jonka ostin hänelle eurolla. Nytkin hän hakkaa minua sillä tässä kirjoittaessani… sen siitä saa kun yrittää olla kiltti veli voi voi…

Sailan sukunimi on Savolainen ja hän on alun perin savolainen! Siksi menimmekin Savonlinnaan.

Jason oli kiltti ja antoi viihtyisän asuntonsa meille pojille yösijaksi edellisenä iltana. Vuokrasimme Arn-nimisen elokuvan joka oli DARNin hyvä! Pohjoismaiden kallein ja paras elokuva heja Sverige! Myös eilen olin Jasonilla yötä kun teimme koko päivän kirjoitus-/lukuhommia ja illalla menimme Matinkylän Sports Academyyn oluelle. Piti mennä sen jälkeen uimaan, mutta alkoholinsietokykyni tuntien oli fiksumpaa jättää sitten väliin… varsinkin kun illalla oli jo kylmä ja kyseessä oli merivesi. Mutta kyllä saimme nauttia kahdesta huippukauniista kesäpäivästä Matinkylän merenrannalla.

Osallistuimme Olavinlinnassa ohjattuun kierrokseen ja opimme paljon mielenkiintoista asiaa paikan historiasta. Joskus linna oli ruotsalaisilla, joskus venäläisillä, joskus tyhjillään. Tässä kaunis keskiaikainen kappeli, jonne livahdimme hetkeksi salaa, kun se ei kuulunut viralliseen kierrokseen.

Saako kysyä, tekisikö kukaan tätä Helsingissä? Tämä on sitä kuuluisaa savvoo varmaan… voi ranskis-raukkoja!

What it’s like to write a book…

Yeah, I’m actually writing a book book, like a real book, or at least trying, and hoping it’ll be one, it’s been quite spontaneous although I had the idea already a long time ago… but now that the Pauline year started I just had to do it. So yes it’s about St. Paul and his theology, but it’s in Finnish. Anyway this is what it looks like to write a book.

Scott Hahn said he collected about 40-50 books on Confession when he wrote a book about the topic and I was really impressed and that was the first time I realised writing a book should really require reading a lot of books on the same topic… well I only found less than 10 books in Finnish on St. Paul and got my hands on some English and Italian materials as well. Then all kinds of other semi-related books started accumulating for references etc. and now I’ve probably made use of about 30.

Yllä näette siis, millaista on kirjoittaa kirjaa. Kuva kuvastaa hyvin todellisuuttani viimeisenä kahtena viikonloppuna (torstai-ilta+koko pe ja la). Olen lähes kirjaimellisesti kirjoittanut koko ajan aamusta iltaan pieniä pakollisia (ja joitain vapaaehtoisempia ja viihdyttävämpiä) taukoja lukuun ottamatta. Tähän mennessä n. 60 A4-sivua valmiina (=yli tuplasti enemmän kirjasivuina A5+isompi marginaali).

Kuvissa näkyvä kirjapino on ”luonnollinen” (suorastaan ihmettelen kuinka se on pysynyt kasassa ilman erikoislavastusta). Olen pitänyt kirjoittamisesta tosi paljon ja oppinut tietysti samalla. Illat ovat joskus menneet pitkiksi – toissailtana taisin kirjoittaa klo 2:15:een asti yöllä… aihe tempaa nääs mukaansa… Toivottavasti työ kantaa hedelmää ja antaa eventual lukijoillekin vastaavia kokemuksia…

Tietokoneen ääreltä kirjapinon vierestä, 23:42 (tänään lopetin ”ajoissa” kun sain kolmannen neljästä pääluvusta loppuun!:)), näihin sanoihin, näihin tunnelmiin… yours truly

Autuaan Hemmingin pyhiinvaellus Helsinki-Turku 28.6.-5.7.2008

Lauantaina 28.6. aamulla alkoi toinen suuren luokan katolinen pyhiinvaellus Suomessa reformaation jälkeen kohti Turkua, autuaan piispa Hemmingin piispanistuimen ja pyhäinjäännössäiliön paikkaa keskiaikaista kuninkaantietä pitkin (ainakin suureksi osaksi). Lähtö oli Helsingin pyhän Marian kirkolta ja mukana oli tuplasti enemmän ihmisiä kuin viime vuonna, joten jos sama tahti jatkuu niin hyvä tulee:) Ristiä kantamassa Massimo, joka liittyi seuraan ensimmäisen kahden tunnin ajaksi. Viime vuonna hän suoritti viimeiset 20 km, joten alku ja loppu hanskassa, ens vuonna sitten keskiosa:) Italia-style.

Alla toisen päivän alussa kävelemässä Kirkkonummelta. Mukana messun juuri viettänyt isä Rafal SCJ, joka on saapunut Helsinkiin Jyväskylästä. Hänen kanssaan alkavat myös katoliset nuortenillat syksyllä. Hän kantaa Johannes Paavali II:n Suomen katoliselle nuorisolle vuonna 1989 lahjoittamaa ristiä. Muut vaeltajat vasemmalta Laura Englannista, Juho Suomesta, Eze Nigeriasta, Lydia Filippiineiltä, Ola Puolasta, Sana-lehden kesätoimittaja Ilkka (vain päivän mukana) ja Kinga Puolasta (alun ja lopun mukana).

On the way we saw all kinds of interesting things, including animals such as horses, sheep and a goat. We also smelled pigs. I hope we didn’t smell like pigs, though, although we couldn’t take a shower each day. The accommodations varied, we slept on floors as well as royal (well if not royal at least priestly:) beds. The accommodations were kindly provided by Lutheran parishes on the way. Watch out for sleeping pilgrims!

The weather was mostly good but it varied. In the picture below you can see a strange combination of sunshine and rain – yes, it was sunny and rainy at the same time! Once we got a huge shower from the clouds after a night without a real shower at the accommodation, we were soaked. The last day, which was the longest, 37km, was extremely hot, and due to the fields and lack of forests in that area there was no shadow of shade;) Once I caught a rainbow as well but no treasure was found except perhaps the 20 zlotys Juho found in the middle of nowhere which Ola reacted to with a now famous ”ale jaja, prawdziwe” :D

In Inkoo/Ingå Ola and I found a café in the evening, the one and only one open and suitable for our purposes, i.e. to watch the European football final Spain-Germany, or at least a part of it. I was wearing a Spain t-shirt and since Ola too knew Spanish we were speaking Spanish all the time and having a lot of fun having others smile at us and think we were Spaniards:D We had tikkunekku and celebrated big time when Spain scored 1-0 which was also the final result (we left after the first half).

One of the best things was that the churches on the way were mostly medieval stone churches. That is, they were ”ex-Catholic” and so we felt very much at home celebrating the Mass there in the mornings whenever a priest was able to come. Here Fr. Frans is saying Mass in Karjaa/Karis. In the following photo you can see Pope Gregory the Great on the wall of a presently Lutheran church in Perniö, which is quite nice:) The third photo is from Tenhola/Tenala, where we possibly said the first Catholic Mass after the Reformation.

Then it’s time for the best joke of the pilgrimage. It dates back to last year when Joakim Snygg from Sweden was with us. We walked past a village called Persböle which in Swedish is simply Petersborough but in Finnish it’s very funny, well, basically, Arsborough:D Anyways this year the joke got even funnier because Lydia said I left my brain in Persböle – pronouncing it funnily as [persball]. Well after this Eze made a perfect imitation of Lydia after which everyone was imitating it and at the end we even played a puppet show about it in Halikko. Anyway here it is, and pay attention to the wonderful northern neighbour of Persböle.

We also appeared on the front cover of the local newspaper Västra Nyland – or actually Ola and the Cross appeared on the front cover and the rest of us in the nice lengthy article on our pilgrimage. Last year we appeared in Perniö’s local paper and Seura, this year in Sana and Västra Nyland. I wonder which two papers will be after us next year. Anyways here’s a photo of the article.

Sitten on aika käsitellä suurinta saavutustamme, tai no, ainakin uhkarohkeinta hullutustamme. Viime vuonna tämä maailman lahoin silta vei pidemmän korren, kun heitin metallikimpaleen sen päälle testatakseni sen pitävyyttä, ja metallikimpale putosi suoraan sillan läpi. Tällä kertaa halusimme aluksi vain mennä katsomaan siltaa ja kuvaamaan sitä, mutta sitten yllytyshulluus iski. Silta pitikin heittämiäni kiviä ja muutamia askelia, jolloin ensimmäinen ylitti sillan ainoaa pitkää tukevaa lankkua pitkin. Tämän jälkeen Eze iski jalkansa lahoon kohtaan ja oli vaarassa pudota, mutta selvisi pienellä haavalla. Lopulta kaikki pääsivät yli.

Matkan varrella oli myös paljon paljon paljon mansikoita, joista erityisesti Ola piti hyvin hyvin hyvin paljon. Hän jäi usein keräilemään niitä vaellusjoukon taakse ja otti meidät sitten ripeästi kiinni. Myös kaikenlaisia kukkia oli matkan varrella, ja Juho tietysti valisti vähemmän asiaan perehtyneitä niiden nimistä ja ominaisuuksista. Jotkut kukat päätyivät vaeltajien korvienkin taakse.

Pysähdyspaikat matkan varrella olivat usein myös vaikuttavia. Latokartanon koski ja rauniot olivat ehkä kaikista hienoimmat. Koskessa sai hyvän jalkahieronnan. Kiviä pitkin oli jännittävää hypellä ja kiipeillä. Pysähdyksemme kestivät kymmenestä minuutista pariin tuntiin, yleensä päivää kohti oli kaksi kunnollisempaa pysähdystä. Kaupoista ostettiin eväitä ja ne jaettiin kristillisesti. Joskus ruokaa oli vähän liikaakin. Suuret matkalaukut vietiin autokyydillä seuraavaan majapaikkaan, eväät ja muut päivittäiset tarpeet kulkivat mukana.

Vaelluksen kantavana voimana olivat hetkipalvelukset, joita lauloimme Juhon johtamina useaan kertaan päivässä: Laudes, Sanan rukoushetki, Terssi, Seksti, Noona, Vesper, Kompletorium. Noin klo 7, 9, 9.30, 12, 15, 18 ja 21. Alla olemme Halikon kirkossa, jossa kävelypäivän päätteeksi oli hetkipalvelus. Hetkipalvelukseen kuuluvien psalmien toistaminen ja mietiskely tekee sielulle ja vaellukselle hyvää.

Joskus vaelsimme todella ”keskellä ei-mitään”, kuten allaoleva tienviitta osoittaa. Hahaha. Tästä huolimatta pääsimme Juhon suuntavaistolla tai maantiemuistilla hienosti perille kertaakaan eksymättä (toisin kuin viime vuonna, jolloin päädyimme vanhan rautatietunnelin kautta suljetulle satama-alueelle aitoja ylittämään ja alittamaan…). Juhon hienon järjestelytyön tunnustamiseksi me muut keräsimme päivittäin pieneen vihkoon terveisiä ja kommentteja Juholle päiväkirjatyyliin. Tämä lahja Juholla on kädessään viimeisessä kuvassa, jossa olemme Piikkiössä hetkeä ennen lähtöäni. Kiitos Juho – ja kaikki muut: ensi vuonna mukaan!

Jasonin valmistujaiset & Arin Road Trip

Kun palasin Roomasta 26.6., minulla oli 2 päivää ”vapaata”. 28.6. alkoi nimittäin pyhiinvaellus Helsingistä Turkuun – 8 päivää, 230 tai jotain kilometriä, 5.7. päätöspäivä ja saapuminen Turkuun. Jätin kuitenkin vaelluksen ensimmäisen (lukuun ottamatta kolmea ensimmäistä tuntia – onneksi, sillä herätin pommiin nukkuneen isä Rafaelin) ja viimeisen päivän väliin kahden erikoistapahtuman takia. Vaelluksesta lisää pian, ensin tunnelmat näistä tilaisuuksista alta pois:)

Jason alias Jansson alias Jenson alias Johnsson alias Jasu Lepojärvi TM eli teologian maisteri vuosimallia 2008 Helsingin yliopistosta. Olin tiiviisti mukana hänen laudaturin saaneen gradunsa viimeistelyssä ja täten valmistujaisjuhlat merkitsivät paljon. Tapasin myös vihdoin monia Jasonin sukulaisia ja ystäviä, joista olin aiemmin vain kuullut paljon. Yllä itse maisterisjätkä (jos joku tuntee Timo Soinin uuden kirjan ja sen nimen, arvatkaa mitä Jason sai lahjaksi;)…

Yllä puolalainen protestanttikaveri Michal Cupial, josta olin kuullut kahdelta taholta mutta nyt vasta päästiin tapaamaan. Oli kiva jutella. Alla Jasonin veli Daniel, jonka olin tavannut viimeksi – yllätys yllätys – vuonna 2003. Olen tosin seurannut hänen ja vaimonsa Sirkun blogia, joka on mielenkiintoinen ilmestys, sillä perhe asuu Tansaniassa. Vaihdettiin myös swahili-ilmauksia, joita olin viimeksi oppinut englantilaiselta tytöltä Roomassa:)

Tässä taas vuorostaan Jasonin sisko Cathy ja hänen miehensä Simon. Paikalla olivat myös Kati ja Simon, nääs Howardit, joista olin myös kuullut paljon. He jäivät tosin kuvan ulkopuolelle, mutta sen sijaan sain napatuksi foton Jasonin äidistä, jota en ollutkaan ennen päässyt tapaamaan. Hän oli harvinaisen hauska ja iloinen tapaus, hyvin on kanadalaisen huumorinsa ja pirteytensä säilyttänyt täällä kylmässä Suomessa. Terveiset ja kiitokset koko Lepojärvi-klaanille hienosta tapahtumasta!

Sitten on aika siirtyä viikko eteenpäin seuraavaan lauantaihin ja serkkuni Arin tempaukseen hänen viimeisten alle 30-v päiviensä kunniaksi. Kyseessä eivät siis olleet 30-v synttärit vaan niitä edeltävät hupimenot, Road Trip, joka oli lähes kaikille kysymysmerkki vielä päivän alkaessa. Klo 12 lähdimme Rautatientorilta ja ajoimme tilausbussilla Kiloon Arin ja Piian uuteen kotiin. Sieltä pienten naposteltavien ja seremonioiden jälkeen matka jatkui Arin ja Piian edellisen kodin lähettyville Koivukylään, missä pelasimme minigolfia. Jep, sehän oli ihan kotini lähettyvillä, joten soitin isukilleni, joka tuli yllätysvisiitille:)

Seuraavana vuorossa oli Kannelmäki, jossa Ari ja Piia asuivat ensin, sieltä haimme pizzat ja suuntasimme Hyvinkäälle, missä Ari syntyi. Arin äiti Helena odotti paikalla. Me muut söimme sillä välin pizzaa. Ai niin se pitäisi kirjoittaa pitsaa. Blaah. No joo. Sitten suuntasimme kohti Karjaata, mikä toi vaellusreitin mieleen, mutta siitä lisää pikapuoliin. Karjaan lähellä meitä odotti hieno saunailta. Tässä saunan jälkeen terassilla Ari etualalla ja muut kuuntelemassa äitini ja tätini lauluesitystä Arille.

Tässä puolestaan järvi aivan ideaalilla paikalla niin, että sinne saattoi juosta suoraan saunasta tai suihkusta tai ilman kumpaakaan, kuten minä ja Antti-serkku ensin teimme. Toisella kerralla saalistimme lisäpisteitä road trip-passiimme menemällä uimaan kommandona, vaikkakin ennen hyppyä pyyhkeet olivat lanteidemme ympärillä. Antti heitti pyyhkeen pois ja hyppäsi järveen, mutta nappasi pyyhkeen kantapäällään mukaan, ja siitäkös nauru syntyi – niin pitkäksi aikaa, että pyyhe ehti valua järven pohjaan. Jopas oli nolo tilanne. No onneksi lopulta sain sen jalalla kalastettua ylös ja pääsimme siveliäästi takaisin saunaan, jossa lauloimme ”ihanimmat,armahimmat” eli perinteisen saunalaulun.

Tässä vielä päivänsankARI ja nakusankari Antti, ja sitten känniläis-Emil. En oikeasti ollut mikään känniläinen mutta väsynyt olin ja olin tosin juonut just maximumin eli 1 oluen ja sitä ennen iltapäivällä 1 kuohuviinilasin ja sitten päivän aikana retkipullollisen boolia joka vastasi ehkä 1,5 olutpulloa.

Känniläisjuttu tulee siitä että vaikka mielestäni näytän kuvassa normaalilta, kun en hymyillyt ja lippis ja avoin takki oli päällä ja silmät kuulemma seisoivat päässä minua ei päästetty Molly Malonesiin – ovella kysyttiin ”Jaksaako isäntä vielä juhlia?” buahahhahaha en oikeasti halunnut mennä sisään joten hyvä ettei sitä suositeltukaan. En muuten ole ikinä ollut oikeasti humalassa enkä usko että uskaltaisin (1. Kor. 6:9-10).

European Youth Forum Rome 24.-25.6.2008

So then, Tuesday & Wednesday it was time for the real reason I went to Italy in the first place, the Youth Forum organised by AESI and EUCA. I was invited by the president of the latter, a friend again from 2003, Gian Luca Giovanucci. The president of the former, mr. Massimo Caneva is seated here in the middle with some other representatives in the introductory session.

And here are the students from the various EU countries, listening attentively…
our Estonian brothers being in the front row… Tere tere!

One of the most impressive things was the presence of the rectors of the Hebrew and Palestinian universities of Jerusalem. I made friends with them both and got invited to Jerusalem. Here we are.

After the long day we got to enjoy a beautiful concert at Villa Giulia…

After the concert and a wonderful dinner we had some fun with the Dutch and English delegations, singing all kinds of songs from the Sound of Music to Neapolitan songs, from Taizé to Dutch songs. On the 25th our official sessions ended after lunch and we headed to see some more sights together with a Latin speaking girl from the Swedish group (I learned that puer in Swedish Latin – in Finnish transliteration – is [phyyär]) and the Englishmen. We visited the Scala Santa and St. John Lateran, some also the Holy Cross Church (I went to the Pauline bookshop instead:).

Yllä siis luterilaisten lempi- tai inhoesimerkki katolisuuden harhasta – ihmiset hyvittämässä syntejään polvillaan nousten pyhiä portaita ruusukkoa rukoillen:D Nauhotin videon jossa esitän superluterilaista sankaria joka menee katolilaisen luokse ja sanoo ”ei sinun tarvitse, Jeesus on sovittanut syntisi” jne:) Nojoo tää on vähän inside juttu;D Tajuu kuka tajuu. Illalla menimme saksalaiseen pubiin katsomaan Saksa-Turkki-välierää saksalaisten ja itävaltalaisten kanssa. Onneksi Saksa voitti. En juonut niin paljon kuin alla oleva kuva antaa ymmärtää (1 olut ja pikkusen punaviiniä oikeesti, + pieni maistiainen puolalaisen myöhemmin tarjoamaa — jotain;). Just sillee sopivasti/maksimisti. Vado al MASSIMO. Another insider;D

Roma/Rome/Rooma 23.6.2008

Monday the 23rd we had a full day to see Rome and its major attractions. First we visited a church near the Pantheon for morning prayer, then the Pantheon itself, then a famous ice cream bar near the Pantheon which fr. Robert Galla SCJ (now in Tampere, Finland) had first taken me to in 2003. There are about a hundred flavours and we each got a cone with 5. Keeping it together in 30 degrees centigrade was a challenge in itself. We met some Norwegians and I got the chance to speak a bit of Norwegian for the first time since my Lapland trip I think.

Then we walked to Fontana di Trevi for another refreshment…

Santa Maria Maggiore- kirkon jälkeen kävimme vinkulikirkossa eli P. Pietarin kahleiden kirkossa. Vanhat vitsit tuli mieleen viime Rooman reissulta kun vinkuli oli matkan teemasana. Terveiset Danielille ja Santille! Tässä Pietarin kahleet ja alla Michelangelon Mooses, jolla Hieronymuksen käännösvirheen takia sarvet päässä.

In the Church of St. Peter in Chains we saw the chains of St. Peter (surprise!!) and the famous Moses of Michelangelo with horns on his head. St. Jerome mistranslated the Hebrew in the Vulgate and instead of a shining face he had Moses have horns grow on his head (the words in the original OT text are close or identical to each other).

Forum Romanum. Hic totam horam latine locuti sumus, vulgari mente ac classice, italicis et barbaris. Sicut abhinc quattuor annos, Fantam aquamque latine emi, et Emma-Sofia fecit depositum in apparatum photographicum digitalem, spero ut possim eum mox hic installare ut spectari potest. Reactiones varias accepimus e gente – frustrationem, gaudium, ignorantiam – placuit mihi magnopere. Sicut Cicero aut Paulus ad gentes sermonem dixi alta voce et restitutionem Fori Romani proposui sed homines non auscultaverunt. Tragedia vera.

In Colosseo fui prima vice intra muras et vidi locum in quo multitudo martyrum christianorum vitam suam dedit pro Domino et ecclesia Dei crescenda. Miratus sum etiam quia pagani vitam non aestimaverunt sed mors eis ludus fuit atque tremendum est mysterium reprobationis Dei quia revelationem non habuerunt in salvationem. Date mihi veniam quoniam errores certe feci.

Roma/Rome/Rooma 22.6.2008

Bella Roma! Il centro del mondo!

Sunday morning I went to the Fiumicino airport to get Mari and Emma-Sofia who came there to participate in the Youth Forum together with me. We were the Finnish delegation. But that would start later, first we had time to visit the Vatican – or – as the Dutch delegation would later pronounce it, Fisit the Fatican:) Both the girls were in Rome for the first time so it was exciting both for them and for me.

After going to Sunday Mass at St. Peter’s, we had a chance to see the new statue of St. Josemaría Escrivá behind the church. Escrivá is the founder of Opus Dei, a Catholic organization that has given me much good.

Olen muuten kääntänyt Opus Dein, jonka perustajan patsas yllä, nettisivuilla jonkin verran materiaalia suomeksi. Sivut julkaistiin jokin aika sitten suomeksi, http://www.opusdei.fi. Pietarinkirkon jälkeen menimme Paavalin basilikaan, jossa on myös apostolin hauta. Oli suuri hetki päästä tutkimuskohteeni maallisten jäänteiden luokse. Adiuvet ut bene scribam de eo.

Poi abbiamo visto Luca di Leva e la sua famiglia, Elena & piccolo Francescino:) Siamo andati da loro per la cena e abbiamo visto l’ultima partita dell’Italia negli Europei contro la Spagna… abbiamo cantato canzoni napoletane e neocatecumenali:) Non avevo visto Luca da 5 anni.

We had a wonderful evening in a true Italian home on the first evening, and we loved it. It was Catholic, more particularly neocatechumenal, it was Italian, more particularly NEAPOLITAN, and really so, especially since Elena’s parents were visiting, and the father spoke such Neapolitan that one didn’t understand anything. I did a successful job at convincing the girls, especially Mari whose family comes from northern Italy, of the superiority of the inferiority of southern Italian or Neapolitan during the whole trip, but I think this visit was the most powerful:)

Luca oli suomessa seminaarissa vielä n. 6 vuotta sitten, mutta siirtyi sitten Italiaan, jossa tapasin hänet viimeksi vuonna 2003, kuten Giginkin (viime postaus). Tämän jälkeen Luca on mennyt naimisiin ja saanut suloisen pikku pojan. Meillä oli mahtava ilta ja vaikka Emma-Sofia olisi halunnut kotiin klo 9ksi, hän ei suuremmin valitellut, kun saavuimme hotellille (Domus Aurelia, joka oli päivästä toiseen vaikea löytää:s) puolenyön maissa. Tässä vielä yöllinen kuva vanhoista kaveruksista. Kiitos Luca!

Foggia/San Giovanni Rotondo 20-21.6.2008

Fougg’! That’s how Foggia is called in Foggia:) That’s about the first thing I learned while in… Foggia:)
Foggia is about as far from Lanciano as Lanciano was from Rome, but this time I traveled south instead of east (there was no more east to travel to, anyway:). In Foggia I met Gigi, my friend from the good old Ressu high school times when we did a cultural exchange with a high school in Angri, near Naples, Pompei, Salerno… that was 2003 and so it was 5 years ago that I last saw Gigi…

Gigi is studying medicine in Foggia but he goes back to Angri every now and then to see his family. But he can’t stay there for long because Angri makes you angry hahaha well no that was just a running joke from the cultural exchange… Anyway here we are, good old friends reunited.

On the 20th Gigi took me around Foggia. Some of the funnier things that happened was the Finnish flag they were selling (among others though of course) while I was wearing a Suomi-t-shirt, and a grandfather in a church that congratulated me for being taller than his grandson:D And despite my t-shirt he asked me where I came from, and when I answered he said ”no, where do you come from” – apparently a Finn couldn’t possibly find himself in Foggia… and well it happened again when I called my friends in Rome about the accommodation. First someone was told someone is calling from Foggia, and then that it’s me, and so he told me ”allora tu non chiami da Foggia” (so you’re not calling from Foggia [- you’re the Finnish guy]!)… :)

In the evening we visited a Neapolitan friend and had a great time (as always with Neapolitans;), got to listen to a lot of some wonderful Neapolitan and what made it even better was that there was a football game going on (Turkey-Croatia which ended dramatically in Turkey’s favour). We also met some other Foggia friends and at the end of the evening I entertained them with some magic tricks.

In the morning I had to put the famous ”Fuggi da Foggia” (Flee from Foggia) into practice and took a bus to San Giovanni Rotondo, the famous and huge sanctuary of Saint Padre Pio of Pietrelcina, the great 20th century Italian stigmatist and Capuchin (Franciscan) Friar. You can read more about him here, or here (the local bookshop):

I’ve read a biography of Padre Pio by German Lutheran pastor Ruffin, called Padre Pio (The True Story). It’s very good and recommendable, and the fact that it’s by a Lutheran makes it better not worse – the approach is very appropriate and it’s very readable. So I was eager to see all the places I’d read about in real life, and much of them I did see. Here is Padre Pio’s confessional.

Some of the documented facts about Pio’s confessions include the ability to read hearts – he sometimes told the penitents their sins before they even confessed them and the ability to understand confessions and give advice in languages he didn’t know at all – one penitent exclaimed ”he speaks perfect German!” after a confession, but Pio didn’t speak any German. Actually he spoke the best language – Neapolitan!!!!;)

He was such a popular confessor that the queues were long and intense – sometimes there were fights and one woman even got a big trauma from the ”pie donne” or pious ladies that were always wanting to be near Pio – someone actually threatened to kill another person for jumping the queue for confession… talk about perfect contrition. People would also try to cut pieces off Pio’s habit (the religious vestment) as he passed by, and all kinds of little stupid things were being sold and/or distributed for popular religiosity such as cloth dipped in animal blood claiming to be relics of Pio’s stigmata. Yes, it’s crazy, but it testifies to one fact: there must’ve been something extraordinary about this man.

This is the Church Santa Maria delle Grazie where Padre Pio used to say Mass. People flocked into his Masses and found it extremely spiritual, they really sensed Christ’s presence and so wonderful it was both for them and especially for Pio that his Masses could and did easily take hours. Actually his last Mass can be viewed on youtube. The well documented stigmata disappeared from his hands a bit before his death and there is no sign of them anymore.

The interior of the same church. But as you probably realise by now, the flow of pilgrims after his death in 1968 has been so enormous that there was soon a need to build a new church, a huge modern church for the Masses for the masses:) The new sanctuary is where I too went to Mass and also confession downstairs where there was a whole special hall with a lot of doors with confessors.

Then there was the Casa Sollievo Della Sofferenza. This is a religious hospital initiated by Padre Pio – an immense project of charity, actually a miracle. It is now the second best hospital in Italy. The goal is to take good care of the body but also the spirit – have a look at these pictures to see how professional medicine and devotion come together.

Then there was the exposition of the body of Padre Pio. I visited at an opportune time because from March till December his body is exposed for veneration now that it’s the 40th anniversary of his death. Unlike some cases where saints’ bodies have been found miraculously preserved (See eg the book ”The Incorruptibles), Padre Pio’s body was injected with formalin prior to his burial and after the exhumation a silicon mask was put on his partially skeletal skull. There are different opinions on this exposition, but here it is.

In the biography I read that Padre Pio laughed at the idea of his becoming a saint. He said that if they make him a saint, everyone coming to him asking for a favour must first of all bring him a crate of macaroni, and then he will grant the favour:D Well I told him I was sorry for not bringing a crate of macaroni with me, perhaps he’ll be my friend since we share the same sense of humour:)

After seeing the body I also got to see the crucifix in front of which he received the stigmata, a huge bookshelf full of his letters and his room, all behind glass though, naturally. Then I spent some time praying in the chapel of the Blessed Sacrament (which was, unfortunately, less popular than, say, a statue of Padre Pio in the tourist/pilgrim centre area) and reading, and at around 5 pm my bus to Rome arrived. I got my luggage from the surveillance room – there was no ”deposito bagagli”, I asked some cleaners where I could leave my luggage, they said the surveillance room but there they didn’t agree. After some debate they consented and started asking where I was from and wishing a nice day.

…fino al tramonto ti chiamo… sunset on the way to Rome from the bus window. I arrived in Rome around 11 pm and witnessed the end of Russia-Holland in the ELIS student residence with some old friends and fans of Kimi Räikkönen (there was a rumor that the second cousin of Kimi Räikkönen (that’s me) is coming to the residence for a night;). In the morning a new phase of the trip awaited me: the eternal city and its adventures:)

Lanciano 18-20.6.2008

I was in Italy from the 18th until the 26th of June, and here is the story. I flew to Rome, took a train to Roma Tiburtina from Fiumicino Airport, which of course took twice as long as it should’ve, which was simply typically Italian. No problem though since my bus left some hours later – my bus to Lanciano. On the station I found a Polish desk selling tickets and newspapers. In the bar there was a Polish advertisement with a terrible ortographical mistake- najleprze instead of najlepsze. Shivers.

This is the sea in Fossacesia near Lanciano. We’re talking east coast, around the same level as Rome, just a straight bus trip from Rome across the country, from west to east, 2,5 hours or so. When I arrived Wednesday evening in Lanciano, I went to Mass and met the family, the same one that hosted me last autumn (this was a voluntary reunion-sort-of-visit, captured best by the Italian verb ”ritrovare”). About the last Lanciano visit you can read here. Thursday morning it was time to go to the beach again, and use my brand new swimming equipment I got from the children’s camp;)

Below Franco the father and Emanuela&Alessia the girls on the beach, Tina the mother is missing (she was working, I believe). We played some games in the water and shivered (at least I did, for some weird reason since it was very hot) and got suntanned or sunburned big time. Bye to the old skin and hello new brown skin for the summer. One day was enough.

Dall’aurora io cerco te… fino al tramonto ti chiamo…

And in the evening there was a little reunion with Marco the Marcolone, and Roberto, friends from last autumn. It was nice to see them and talk to them and have gelato (ice cream)… they seemed happy and doing well. Il Signore vi benedica e custodisca, fratelli carissimi.

E grazie specialmente a Emanuela ed a Franco per l’ospitalità e per la vostra amicizia.

Dio vi sostenga e santifichi completamente – sane sane:)