Autuaan Hemmingin pyhiinvaellus Helsinki-Turku 28.6.-5.7.2008

Lauantaina 28.6. aamulla alkoi toinen suuren luokan katolinen pyhiinvaellus Suomessa reformaation jälkeen kohti Turkua, autuaan piispa Hemmingin piispanistuimen ja pyhäinjäännössäiliön paikkaa keskiaikaista kuninkaantietä pitkin (ainakin suureksi osaksi). Lähtö oli Helsingin pyhän Marian kirkolta ja mukana oli tuplasti enemmän ihmisiä kuin viime vuonna, joten jos sama tahti jatkuu niin hyvä tulee:) Ristiä kantamassa Massimo, joka liittyi seuraan ensimmäisen kahden tunnin ajaksi. Viime vuonna hän suoritti viimeiset 20 km, joten alku ja loppu hanskassa, ens vuonna sitten keskiosa:) Italia-style.

Alla toisen päivän alussa kävelemässä Kirkkonummelta. Mukana messun juuri viettänyt isä Rafal SCJ, joka on saapunut Helsinkiin Jyväskylästä. Hänen kanssaan alkavat myös katoliset nuortenillat syksyllä. Hän kantaa Johannes Paavali II:n Suomen katoliselle nuorisolle vuonna 1989 lahjoittamaa ristiä. Muut vaeltajat vasemmalta Laura Englannista, Juho Suomesta, Eze Nigeriasta, Lydia Filippiineiltä, Ola Puolasta, Sana-lehden kesätoimittaja Ilkka (vain päivän mukana) ja Kinga Puolasta (alun ja lopun mukana).

On the way we saw all kinds of interesting things, including animals such as horses, sheep and a goat. We also smelled pigs. I hope we didn’t smell like pigs, though, although we couldn’t take a shower each day. The accommodations varied, we slept on floors as well as royal (well if not royal at least priestly:) beds. The accommodations were kindly provided by Lutheran parishes on the way. Watch out for sleeping pilgrims!

The weather was mostly good but it varied. In the picture below you can see a strange combination of sunshine and rain – yes, it was sunny and rainy at the same time! Once we got a huge shower from the clouds after a night without a real shower at the accommodation, we were soaked. The last day, which was the longest, 37km, was extremely hot, and due to the fields and lack of forests in that area there was no shadow of shade;) Once I caught a rainbow as well but no treasure was found except perhaps the 20 zlotys Juho found in the middle of nowhere which Ola reacted to with a now famous ”ale jaja, prawdziwe” :D

In Inkoo/Ingå Ola and I found a café in the evening, the one and only one open and suitable for our purposes, i.e. to watch the European football final Spain-Germany, or at least a part of it. I was wearing a Spain t-shirt and since Ola too knew Spanish we were speaking Spanish all the time and having a lot of fun having others smile at us and think we were Spaniards:D We had tikkunekku and celebrated big time when Spain scored 1-0 which was also the final result (we left after the first half).

One of the best things was that the churches on the way were mostly medieval stone churches. That is, they were ”ex-Catholic” and so we felt very much at home celebrating the Mass there in the mornings whenever a priest was able to come. Here Fr. Frans is saying Mass in Karjaa/Karis. In the following photo you can see Pope Gregory the Great on the wall of a presently Lutheran church in Perniö, which is quite nice:) The third photo is from Tenhola/Tenala, where we possibly said the first Catholic Mass after the Reformation.

Then it’s time for the best joke of the pilgrimage. It dates back to last year when Joakim Snygg from Sweden was with us. We walked past a village called Persböle which in Swedish is simply Petersborough but in Finnish it’s very funny, well, basically, Arsborough:D Anyways this year the joke got even funnier because Lydia said I left my brain in Persböle – pronouncing it funnily as [persball]. Well after this Eze made a perfect imitation of Lydia after which everyone was imitating it and at the end we even played a puppet show about it in Halikko. Anyway here it is, and pay attention to the wonderful northern neighbour of Persböle.

We also appeared on the front cover of the local newspaper Västra Nyland – or actually Ola and the Cross appeared on the front cover and the rest of us in the nice lengthy article on our pilgrimage. Last year we appeared in Perniö’s local paper and Seura, this year in Sana and Västra Nyland. I wonder which two papers will be after us next year. Anyways here’s a photo of the article.

Sitten on aika käsitellä suurinta saavutustamme, tai no, ainakin uhkarohkeinta hullutustamme. Viime vuonna tämä maailman lahoin silta vei pidemmän korren, kun heitin metallikimpaleen sen päälle testatakseni sen pitävyyttä, ja metallikimpale putosi suoraan sillan läpi. Tällä kertaa halusimme aluksi vain mennä katsomaan siltaa ja kuvaamaan sitä, mutta sitten yllytyshulluus iski. Silta pitikin heittämiäni kiviä ja muutamia askelia, jolloin ensimmäinen ylitti sillan ainoaa pitkää tukevaa lankkua pitkin. Tämän jälkeen Eze iski jalkansa lahoon kohtaan ja oli vaarassa pudota, mutta selvisi pienellä haavalla. Lopulta kaikki pääsivät yli.

Matkan varrella oli myös paljon paljon paljon mansikoita, joista erityisesti Ola piti hyvin hyvin hyvin paljon. Hän jäi usein keräilemään niitä vaellusjoukon taakse ja otti meidät sitten ripeästi kiinni. Myös kaikenlaisia kukkia oli matkan varrella, ja Juho tietysti valisti vähemmän asiaan perehtyneitä niiden nimistä ja ominaisuuksista. Jotkut kukat päätyivät vaeltajien korvienkin taakse.

Pysähdyspaikat matkan varrella olivat usein myös vaikuttavia. Latokartanon koski ja rauniot olivat ehkä kaikista hienoimmat. Koskessa sai hyvän jalkahieronnan. Kiviä pitkin oli jännittävää hypellä ja kiipeillä. Pysähdyksemme kestivät kymmenestä minuutista pariin tuntiin, yleensä päivää kohti oli kaksi kunnollisempaa pysähdystä. Kaupoista ostettiin eväitä ja ne jaettiin kristillisesti. Joskus ruokaa oli vähän liikaakin. Suuret matkalaukut vietiin autokyydillä seuraavaan majapaikkaan, eväät ja muut päivittäiset tarpeet kulkivat mukana.

Vaelluksen kantavana voimana olivat hetkipalvelukset, joita lauloimme Juhon johtamina useaan kertaan päivässä: Laudes, Sanan rukoushetki, Terssi, Seksti, Noona, Vesper, Kompletorium. Noin klo 7, 9, 9.30, 12, 15, 18 ja 21. Alla olemme Halikon kirkossa, jossa kävelypäivän päätteeksi oli hetkipalvelus. Hetkipalvelukseen kuuluvien psalmien toistaminen ja mietiskely tekee sielulle ja vaellukselle hyvää.

Joskus vaelsimme todella ”keskellä ei-mitään”, kuten allaoleva tienviitta osoittaa. Hahaha. Tästä huolimatta pääsimme Juhon suuntavaistolla tai maantiemuistilla hienosti perille kertaakaan eksymättä (toisin kuin viime vuonna, jolloin päädyimme vanhan rautatietunnelin kautta suljetulle satama-alueelle aitoja ylittämään ja alittamaan…). Juhon hienon järjestelytyön tunnustamiseksi me muut keräsimme päivittäin pieneen vihkoon terveisiä ja kommentteja Juholle päiväkirjatyyliin. Tämä lahja Juholla on kädessään viimeisessä kuvassa, jossa olemme Piikkiössä hetkeä ennen lähtöäni. Kiitos Juho – ja kaikki muut: ensi vuonna mukaan!