Puolan-matka, joka oli enemmän kuin matka, nimittäin kuukauden kurssi ja asuminen, piti sisällään niin paljon, ettei blogi tunnu riittävän asian kuvailemiseen. Kuviakin on niin paljon, että ohjaan lukijan tai katsojan facebook-sivuille allaolevista linkeistä, klikkaamalla kuvia pääsee käsiksi myös lyhyeen selitykseen kuvan sisällöstä.
Kuvat kertovat enemmän kuin tuhat sanaa, mutta tiivistäen tässä muutamia asioita, joita Puolassa tein ja sattui, tai no 31 asiaa 31 päivän kunniaksi:)
1) Asuin Radomska-kadulla opiskelija-asuntolassa yhdessä n. 200 muun kansainvälisen puolanopiskelijan kanssa 1.8.-29.8.2008, huonekaverina ranskaa puhuva belgialainen, naapureina saksalainen ja hollantilainen. Hyvä yhteishenki, kukaan ei pöllinyt mitään vaan jaoimme omastamme.
2) Tapasin Michal Miedzinskin kahdesti Varsovan Pragassa
3) Tutustuin paikallisen p. Jaakobin srk:n elämään, yhteisöihin ja pappeihin ja sain sieltä ystäviä
4) Lounastin ko. ystävien kanssa ja pääsin erään kautta paikalliseen radioon 45min haastatteluun
5) Kävin dominikaaneilla Freta-kadulla useamman kerran, tapasin Jacek Salijn ja sain häneltä kirjoja
6) Järjestin em. paikassa dialogitilaisuuden mormonilähetyssaarnaajien kanssa+apologiatapaamisen
7) Kävin neokatekumenaalikirkossa kahdesti ja puhuin myös siellä ihmisille ja heidän kanssaan
8) Tein opiskeluryhmän kanssa matkan Plockiin, jossa kävimme museoissa ja s.Faustynan pyhäkössä
9) Paluumatkalla oli kansojen ilta nuotion äärellä, jossa teimme letkajenkan ja nautimme esityksistä
10) Tein matkan Czestochowaan taivaaseenottamisen juhlana
11) Kävin Katowicessa Wojciech Stepnienin luona ja kävimme muuallakin Sleesiassa
12) Tapasin Katowicessa kerran ja Varsovassa kahdesti Agnieszka Zemlan
13) Tapasin Varsovassa Ola Hodorin, joka oli palaamassa Suomesta
14) Tapasin kahdesti Karol Grzegorczykin ja kolmesti Agnieszkan poikaystävän Piotrin,
15) Em. kanssa kävimme vesipuistossa. Toisessa vesipuistossa kävin kurssikavereiden kanssa.
16) Opiskelin puolaa kahta arkipäivää lukuun ottamatta joka päivä klo 9-12.30
17) Kävin lähes päivittäin laudesilla Wizytek-kirkossa, jossa Jan Twardowski oli ja eli, kerran näin Borisin
18) Kahdesti törmäsin suomalaisiin, jotka muistuttivat suomalaisuuden tympeydestä
19) Kävin kahden muun suomalaisen kurssikaverin kämpässä visiitillä
20) Katsoimme suomalaisporukalla keihäsfinaalia suomen väreihin värjätyin kynsin yms.
21) Olin kieliparatiisissa, puhuin monia kieliä monenmaalaisten kanssa ja opin tuntemaan ja matkimaan erimaalaisten puola-aksentteja ja intonaatioita
22) Kävin n. 5 kertaa Opus Dein keskuksessa, join Irish Coffeeta Mikolaj Ramirezin kanssa.
23) Keskustelin joskus yömyöhään kurssikavereiden kanssa enemmän tai vähemmän syviä
24) Tein välillä taikatemppuja kurssikavereille, osallistuin illanviettoihin ruokineen ja juomineen
25) Ostin ja luin kirjoja, mm. Paavalista valtakunnasta.
26) Pyysin monesti respasta avainta 107C, tein pastaruokaa, kolmesti pesin vaatteet 5zl hintaan.
27) Kolmesti osallistuin iltapäiväluentoihin, ekana päivänä nukahdin nääs siellä. Leffoihin en mennyt.
28) Nautin vikan päivän poloneesiesityksestä, hyvästelin tutuksi tulleet kaverit ja matkasin Poznaniin
29) Tapasin isä Pawelin, Stolpen perheen ja Dymalskien perheen. Laptopin näyttö vahingoittui.
30) Palvelin Darein ja Martan häissä ja olin hääjuhlissa neljään asti. Su juna Varsovaan, lento Suomeen.
31) Tykästyin Varsovaan aiempaa enemmän, mutta aloin arvostaa Suomeakin aiempaa enemmän.