Jou jou jjjjjoulutunnelmia… ja uuttavuotta!

Sitten on joulu- ja uusvuostunnelmien aika. Jouluaaton vietin ensimmäistä kertaa Pähkinärinteessä mutta suhteellisen perinteisellä porukalla (äiti, sisarukset, täti lapsinensa ja isoäiti, joista 3 viimeksi mainittua ovat ainoita, joiden kanssa olen tietääkseni viettänyt jokaisen jouluaaton elämässäni, hassua kyllä.) Tässä rakas porosiskoni keräilee lautaselleen pöydän antimia…

p1010284

Vähintään yhtä jouluinen oli myös Sofian koira, Aida, jolle kasvoi oikea pukinparta….

p1010285

Kaikkein pukkimaisin olin kuitenkin minä, joka koin suoranaisen metamorfoosin…

p1010289

Joulupöydässä huvittuneina Jari ja Daniel, keskellä jo 85. jouluaan viettävä mumma-mumi-isoäitimme Salme.

p10103041

Yhdentoista maissa baba-isä tuli hakemaan meidät lapset autolla yökirkkoon, jossa tapasimme myös Danielin, Evyn ja isänsä Antsun. Haimme matkalla myös Munqith-setämme, joten sukua sielläkin riitti. Yöksi tulimme Havukoskelle, jossa vietimme myös rauhassa koko joulupäivän pelien ja llllahjojen sekä loistoruuan merkeissä. Kuvia ei siltä ajalta ole, koska kamera unohtui Pähkinärinteeseen. Mutta myöhemmin otin kuusesta kuvia.

p1010332

Tapaninpäivänä oli perinteinen sukuilta jälleen Pähkinärinteessä, tosin nyt naapurissa eli kuten aina Harri-enon luona. Pidin jo perinteeksi muodostuneen tietokilpailun (kröhöm kahden vuoden perinne) ja ruuat ja lahjat sekä pukin sekoilut keräsivät jälleen ihastusta, samoin pianonsoitot ja laulut.

p1010313

p1010320

Pähkiksestä menin yöksi Myyrmäkeen mummalaan/mumilaan (viittaus lahjaani isoäidille, jossa on em. teksti, kun emme häntä koskaan mummiksi, mummoksi emmekä mummuksi ole kutsuneet), perinteiseen joulunviettopaikkaan. Seuraavan yön vietin taas Pähkinärinteessä äidin luona ensimmäisenä uudessa ”takkahuoneessa” jossa ei ole takkaa. Tässä kaunis kuva kodin vierestä Lammaslammesta, jossa toivon huomenna luistelevani ensimmäisen kerran tänä talvena, koska menen sinne tänäänkin yöksi.

p1010330

Uutenavuotena olin sitten eri ystävien luona, mutta kuvia on vain Kannelmäen-visiitiltä, mikä sopiikin tähän, koska edellinen kuva on luontokuva, ja luontokuvia ovat nämäkin. Ensin tosin Daniel serkkusiirron tehneen Natalia-tyttöystävän kanssa saavat antaa viitettä siitä, mitä on luvassa, nääs kaunista aurinkoa. Olimme kolmeen pekkaan kivalla kävelyllä ja tein myös löytöjä Kannelmäen kirpputorilta. Mutta nyt kuviin, ja niiden saattelemana toivotan kaunista ja hyvää uutta vuotta kaikille!

p10100141

p1010015

p1010013

p1010012

p1010010

Advertisement

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: