Taas on kolmisen viikkoa vierähtänyt ja voisi muutaman sanan (ja kuvan) sanoa viimeaikaisista tapahtumista. Paljon onkin ehtinyt tapahtua tänä kauniina keväänä, kivaa ja vähemmän kivaa (sitä onneksi hyvin vähän).
Yllä kuva 8.5. Järvenpään ja Tuusulan rajalta, jossa osallistuin Platonin akatemiaan, jonka järjesti Tapio Turpeinen (alla). Kävimme siellä mielenkiintoisia keskusteluja eri maailmankatsomuksia edustavien ihmisten kanssa (mm. sekulaarihumanistiskeptikko, buddhalainen, hare krishna, SETA, kommunisti…)
Seuraavana päivänä olikin äitienpäivä, ja kävin Pähkinärinteessä sitä juhlistamassa. Nautin myös äärimmäisen kauniista kevätmaisemasta Lammaslammella…
Seuraavalla viikolla olikin sitten seuraava keskustelutilaisuus, nimittäin Kristinusko ja historia-seminaari Helsingin yliopistolla. Järjestäjänä oli kirkkohistorian prof. Jouko Talonen, ja paneelissani kanssani olivat suuret nimet: tohtorit Elina Vuola, Timo Eskola ja Seikko Eskola. Suuria teemoja olivat eteläisen ja karismaattisen kristinuskon voimakas leviäminen sekä ”konservatiivien ja liberaalien” polarisoituminen.
Seuraavana päivänä yliopistolla oli seuraava jännittävä tilaisuus, kun Jerusalemin ortodoksisen patriarkaatin arkkipiispa Theodosios Hanna tuli Helsinkiin puhumaan Jerusalemin tilanteesta tänään. Arkkipiispa puhui voimakkaasti arabien eli palestiinalaisten puolesta ja painotti, että kristityt ovat osa palestiinalaiskysymystä. Israel sortaa palestiinalaisia ja rajoittaa arabien mahdollisuuksia kulkea ja asua omalla maallaan. Sanoma meni perille, mutta yksipuolisuus hieman ehkä häiritsi, samoin politiikan vieminen kristinuskon edelle päinvastaisista vakuutteluista huolimatta. Mutta arbian kieltä oli hienoa kuunnella! Arabiyleisöä oli myös kohtuullisesti paikalla.
20.50 Helsingistä lähtevä 734 saapui kahtena päivänä peräkkäin Havukoskelle juuri auringonlaskun aikaan…
Luontokuvat jatkuvat: perjantaina heitin talviturkin metsään ennätysvarhain – jo toukokuun puolivälissä! Kävin isä Raimon kanssa pelaamassa tennistä, pyöräilemässä ja uimassa Lauttasaaressa. Merivesi oli jääkylmää mutta kylpy teki terää! Kanssamme kokemusta jakamassa olivat myös joutsen ja orava:
Perjantaina ja lauantaina oli myös ensimmäiset kreikankurssit. Luen Uuden testamentin kreikkaa kesäyliopistossa 2 kk, jotta pääsen syksyllä dogmatiikan graduseminaariin Paavalin teologiasta. Kreikantunnin jälkeen menin tekemään läksyjä hyvin kreikkalaistunnelmaiseen lukusaliin yliopiston pääkirjastoon.
Klo 15:sta eteenpäin tätini Sari ja serkkuni Henri järjestivät toisen perinteisen siuxoken eli Siukos-karaoken Helsingissä. Ensimmäistä kertaa elämässäni uskaltauduin laulamaan (tosin yhdessä serkkujeni Henrin, Danielin ja Mikon kanssa) karaokea, ja hauskaa olikin Titanicin, Tsingis-Khanin, Tahroja paperilla ja Villihevosia-laulujen kanssa!:) Huomatkaa viinilasi kädessä toisessa kuvassa:)
Illalla kävin vielä ystäväni Johnin kanssa nauttimassa toisenlaista viiniä, jonka isä Marino kantaa tässä taivaallisen alttarin eteen. Eukaristian jälkeen kävimme Johnin kanssa mäkkärissä ja ihailimme jälleen maisemia. Aurinko oli tosin jo tällä kertaa ehtinyt laskea.
Sitten tullaan sunnuntaihin eli 17. päivään, joka oli myös heti aamusta täynnä hienoja kokemuksia. Pääsin Pasi Turusen (kuva 1) kyydillä Ryttylään Apologia-foorumiin, jossa tapasin lisää suuria apologeetteja kuten Leif Nummelan (kuva 1) ja Tapio Puolimatkan. Turunen puhui hienosti Raamatun luotettavuudesta ja puolustamisesta, ja sen jälkeen hän, Nummela, Vesa Ollilainen ja eräs biologi vastailivat ihmisten kysymyksiin seka-aiheista (kuva 2).
Ryttylän kansanlähetysopisto, jossa foorumi pidettiin, kuuluu Hausjärven pitäjään, johon kuuluu myös Hikiän kylä, jossa aikoinaan vietin elämäni 3 ensimmäistä vuotta. Pasi suostui tekemään autolla mutkan Hikiän kautta, jotta voisimme etsiä vanhan kotini. Ensin ajoimme ohi, mutta sitten paikka onneksi löytyi ja sain ihmeellisen flashback-kokemuksen. Alla kuvia juurilleen palanneesta opiskelijasta…
Kivoja juttuja ja hyviä kuvia. Kiva palata Suomeen pian, niin voi taas osallistua kaikkeen jännään.
Viimeinkin tiedän jonkun, joka oikeasti on kotoisin Taka-Hikiältä! ;)