Kuukausittainen arkisto:kesäkuu 2011

Keski-Suomi ja Savo

Pakko kirjoittaa muutama sana nyt, kun olen lopullisesti palannut takaisin Etelä-Suomeen. Parin kuukauden aikana ehdin tutustua entistä paremmin Toivakkaan ja Jyväskylään sekä uusiin savolaispaikkakuntiin Kuopioon ja Mäntyharjuun. Lisäksi kävin juhannusjuhlilla Keuruulla.

Eräs kohokohta Jyväskylän-kiertelyssäni oli nousu Harjun kukkulalle, josta avautui yllä näkyvä maisema. Jo isoäitini kävi pikkutyttönä kävelyillä tällä kukkulalla. Itse pääsin paikalle professori Tapio Puolimatkan kanssa hyvien keskustelujen saattelemana.

Yllä näkyykin sitten jo Kuopio, jonka savolaisuudesta sain nauttia kokonaisen päivän verran Timo-enoni työmatkan ansiosta. Kävin ”mualiman navassa” eli torilla ja Snellmannin päivän kunniaksi kyseisen miehen kotimuseossa sekä Kuopion museossa, jossa oli mm. Suomen ainoa mammutti. Lisäksi salakuuntelin savoa.

Sitten onkin jo Mäntyharjun vuoro, missä pidettiin sukujuhlat isoäitini serkun Kaarlon 80-vuotispäivien kunniaksi. Kävin hänen kuuluisalla mökillään nyt ensimmäistä kertaa, ja maisemat olivat idylliset, varsinkin, kun matkasimme sinne useilla veneillä, aivan niin kuin vanhaan aikaan kuljettiin.

Juhannuksena ajoimme sitten Veikko-serkun kanssa Ison Kirjan juhannuskonferenssiin Keuruulle, jossa tapasin mm. Veli-Matti Kärkkäisen ja Mosab Hassan Yousefin, Hamasin pojan. Lisäksi ostin hienon T-paidan ja näin päivän aikana sattumalta seitsemän tuttua. Hyvä kokemus.

Sitten oli aika pakata laukut ja sanoa hyvästit Keski-Suomelle. Opin paljon uutta näiden kahden kuukauden aikana, ja ajanjakso jää varmasti mieleeni yhtenä mukavana elämänvaiheena. Samoin kuin Puolasta palatessani, en suinkaan löytänyt tietä suoraan kotiin, vaan tein reitin Toivakka-Jyväskylä-Tampere-Ikaalinen-Tampere-Hämeenlinna-Helsinki-Vantaa. Ikaalisissa sain kuvattua kuuluisan kylpylän.