Aihearkisto: Pyhiinvaellukset

Santiagon tie

Vietin heinäkuussa kaksi vaikuttavaa viikkoa kuuluisalla Pyhän Jaakobin tiellä Espanjassa. Niin kutsuttu Camino Francés eli ranskalainen tie kulkee nimensä mukaisesti Ranskasta asti halki pohjoisen Espanjan Santiago de Compostelan kaupunkiin, jossa on apostoli Jaakobin katedraali ja pyhäinjäännösarkku.

Pyhiinvaelluksen voi aloittaa, mistä haluaa: ryhmämme (tyttöystäväni Beata ja meidän molempien pikkuveljet Maciek ja Alex) päätyi aikarajoitusten takia Leóniin, jonka mahtavan katedraalin lasimaalauksille vetää vertoja vain Chartres.

Ensimmäinen vaikeus oli majatalon eli alberguen löytäminen illalla, jolloin saavuimme kaupunkiin. Suurin oli täynnä, mutta sieltä meidät ohjattiin pienempään, kunnalliseen majataloon, josta paikat löytyivät. Seuraavana päivänä – kuten siitä eteenpäin lähes joka päivä – lähdimme matkaan n. klo 6 aamulla.

Santiagon tie on pääasiassa hyvin merkattu nuolilla ja simpukoilla, jotka ovat vaellusreitin symboleja. Joskus tihutyöntekijät olivat kuitenkin maalanneet maahan väärään suuntaan osoittavia nuolia. Kysymällä paikallisilta, missä ”El Camino” on, oikea tie kuitenkin aina löytyi.

Leónin jälkeen seuraava suurkaupunki oli Astorga, jossa oli jälleen vaikuttava katedraali. Etsimme hyvän majapaikan, josta tällä kertaa maksoimme 8e/hlö. Enimmillään maksoimme yöstä 10e, joissain paikoissa taas saattoi antaa vapaaehtoisen lahjoituksen. Joissain majataloissa oli internetyhteys, pesukone ja kuivauskone, mutta näiden käytöstä joutui usein maksamaan muutaman euron lisää.

Pian alkoivat henkeäsalpaavat maisemat, kun edessä oli nousu Haltiakin korkeammalle vuorelle yli 1500 metriin. Korkeimmalla kohdalla on suuri kivikasa, jonne jokaisen on tarkoitus jättää kotimaastaan mukanaan tuoma kivi symbolina taakoista, joista vaelluksella haluaa päästä eroon. Vuorelta laskeutuessa maisemat käyvät entistäkin kauniimmiksi.

Tärkeitä virstanpylväitä vaelluksella ovat Galiciaan saapuminen sekä tienviittakivi, joka ilmoittaa jäljellä olevan matkan pituudeksi tasan 100 kilometriä. Galicia on Espanjan sateisinta aluetta, ja heinäkuussakin lämpötila oli jatkuvasti vain 15 asteen luokkaa.

Lehmät ja niiden ulosteet olivat tavallinen näky (ja haju) Galician vaelluspoluilla. Viimeiset 100 km on Caminon suosituin etappi, sillä vähintään sen kävelemistä vaaditaan ns. Compostelan eli hienon latinankielisen vaeltajatodisteen saamiseksi. Vaeltajaruuhkan takia majataloista sai välillä kävellä kilpaa.

Tapasimme matkalla monia mieleenpainuvia ihmisiä. Yllä 100 km virstanpylvästä kanssani juhlii bolivialais-amerikkalainen Marcelo, jonka kanssa kävimme monia hyviä ja syviä keskusteluja. Alla puolestaan majapaikan avautumista odottelevat puolalaisnaiset olivat kävelleet jo 2,5 kuukautta Krakovasta asti, vanhempi heistä 75-vuotiaana!

Kunnalliset alberguet avautuivat yleensä klo 13, ja jo pari tuntia ennen sitä alettiin kerääntyä jonoon ovien ulkopuolelle omaa paikkaa odottamaan (varaus tehdään jättämällä reppu jonoon). Keskimäärin 25 kilometrin päivämatka käveltiin yleensä klo 6 ja 12 välillä. Majatalon keittiössä kokattiin sitten pastaruokaa – kattiloiden puuttuessa tehtiin isoja herkkupatonkeja.

Kahden viikon vaelluksen jälkeen saavuimme Santiagon kaupunkiin ja ehdimme saada paikat klo 12 alkavaan pyhiinvaeltajamessuun. Onneksemme messun päätteeksi kirkko suitsutettiin botafumeirolla, kuuluisalla jättisuitsutusastialla, joka nousi köyden varassa korkealle päämme päälle. Messun jälkeen kävimme tietysti katsomassa pyhän Jaakobin pyhäinjäännösarkkua.

Pyhiinvaeltajatoimistosta saimme Compostelamme, galicialaisessa kahvilassa maistoimme paikallisia herkkuja ja ehdimme vielä kulkea hieman tunnelmallisia Santiagon kaupungin katuja. Ryhmämme oli väsynyt (varsinkin viime päivinä iskeneen oksennusviruksen takia) mutta onnellinen, kuten katedraalin edessä otetusta yhteiskuvasta käy ilmi.

Suosittelen vaellusta lämpimästi ja toivotan sitä, mitä Santiagon tien vaeltajat kerta toisensa jälkeen toivottavat toinen toiselleen: ”Buen Camino!”

Mainokset

Autuaan Hemmingin pyhiinvaellus 18.-25.7.2009

Tänään onkin kesäloman viimeinen päivä, sillä huomenna alkaa jo yliopisto ja uusi akateeminen vuosi. Sen vuoksi täytyy saada kesälomakertomukset päätökseen ja kirjoittaa matkakertomus kesäloman viimeisestä ”matkasta”, viikon pyhiinvaelluksesta Turkuun, joka käveltiin jo kolmantena peräkkäisenä vuonna. Mukana oli ennätysmäärä ihmisiä – parhaillaan 11 henkeä samaan aikaan, kun taas koko matkan käveli 5 henkeä. Yhteensä vaelluksella eri aikoina ja eri rooleissa oli mukana n. 15 henkeä.

juna

Ensimmäistä kertaa mukana oli (3 päivää) myös veljeni Alex, joka on yllä kuvassa kanssani junassa kohti Helsinkiä meillä yöpyneen blogituttavuuden Mika Lintilän sekä lähellä asuvan vaelluksen järjestäjän Juho Kyntäjän kanssa. Lähdimme matkaan Marian kirkolta Helsingistä, ja saimmekin nauttia siitä hyvästä kauniista merimaisemista alkajaisiksi (ks. kuvat 1-2). Sää oli lähes täydellinen. Suurimman osan matkaa kävelimme kuitenkin keskiaikaista Kuninkaantietä, joka oli melko hyvin viitoitettu (ks. kuvat 3-4). Alusta asti lauloimme kaikki hetkipalvelukset, yhteensä 7 rukoushetkeä päivässä. Ne tahdittivat ja piristivät kävelyä ja henkeä.

massi

laiva

tie

kruunu

Majapaikat tarjottiin jälleen ystävällisesti ilmaiseksi luterilaisista seurakunnista, ja saimme päivittäin viettää messun vanhan latinalaisen riituksen mukaan keskiaikaisissa kivikirkoissa, jotka ovat siis aikanaan olleet saman vanhan katolisen messun kirkkoja. Keskiaikainen tunnelma siis parani entisestään viime vuosiin nähden, kun mukanamme oli fr. Benjamin Durham FSSP. Martti ja Juho harjoittelivat sunnuntaiksi missa cantatan, josta saimme nauttia Kirkkonummella, ensimmäisessä yöpymispaikassa. Musaharjoittelun lisäksi pysähdyspaikoilla pelattiin mm. biljardia (isä Benjamin ja Christian Norjasta) ja hoidettiin rakkoutuneita jalkoja (Mika ja Aki).

musa

mass

bilis

hoito

Matka jatkui päivästä toiseen kauniissa ja joskus vähemmän kauniissa säässä. Sateellakin kuitenkin mieli pysyi korkealla ja hauskaa riitti. Levähdystauoilla sitten levättiinkin kunnolla (ellei vitsailtu lisää) ja syötiin välipalaa. Mika oli kova kertomaan palindromeja, ja kun hän eräällä tauolla näytti sen sijaan nukkuvan, huusimme häneltä palindromia. Hän kohotti päätään ja vastasi: ”No, ’nukun’ on palindromi”! Kuuluisin palindromi oli kuitenkin: ”Sulle avaa ovia Raamattu. Maa raivoaa. Vaellus.”

kulku

sade

deger

nukun

Päivittäinen kilometrimäärä oli n. 30. Joskus etapit tuntuivat loputtoman pitkiltä, mutta perille saapuminen oli aina mahtavaa (ks. 1. kuva alla, Inkoo). Joillain pysäkeillä meitä oli myös huomioitu paremmin kuin aiempina vuosina, kun olimme jo tulleet tutuiksi. Esim. eräällä kirkolla meitä odotti juomatarjoilu. Pohjan kirkkoherra tuli tapaamaan meitä autollaan – olimmehan nähneet aiempinakin vuosina (ks. 2. kuva). Matkaa piristi myös tanskalainen lehmäleikki, jonka olin oppinut Norjassa katolisten nuorten kokouksessa ja jonka opetin eteenpäin norjalaiselle Christianille, suomenruotsalaiselle Andersille, tanskaa itse oppineelle Juholle sekä Tanskassa asuneelle Miiralle. Pian velipoikanikin oppi laulun, ja Karjaan pappilassa pidimme suuren finaalin, jonka Miira lopulta (tosin hieman kyseenalaisesti) voitti (ks. 3. kuva).

saapuu

pojo

ko

Sitten on käsiteltävä vaelluksen kohokohtia. Villihevosia oli taas teemalauluna aina, kun nähtiin hevosia tai mustalaisia. Norjalainen kyllä ihmetteli mitä yhteistä hevosilla ja mustalaisilla on. Myös Borat oli kova sana, kun isä Benjamin (ihme kyllä) ja Alex viljelivät sen huumoria. Myöhemmin sain ko. minulle aiemmin tuntemattoman leffan Allulta lahjaksi:) Mutta ennen kaikkea suuri ja mahtava Persböle oli taas huippujuttu. Sain käännytettyä ulkomaiset vieraatkin Persböle-faneiksi ja Facebookiin ilmestyi pian Persböle-ryhmä, jossa on jo tusinanverran jäseniä. Persbölen suuruus perustuu tietysti sen nimeen, mutta oli siellä myös aasialaisia kesätyöntekijöitä iloisesti hommissaan. Alla persbölejuhlintaani villihevosten musiikin tahtiin Persbölen ja naapurikylän Kullan välillä:) Toinen hauska paikka, Ala-Lemu, oli puolestaan muuttunut Lemunniemeksi:)

pers

lemu

Muita kohokohtia olivat tietysti laho silta Tenholassa, joka jälleen kerran ylitettiin menestyksellisesti. Tällä kertaa kukaan ei edes astunut niin pahasti lahoon kohtaan, että olisi jalka mennyt sillan läpi. Tosin Iriksen pomppaus näytti aika vaaralliselta. Myöhemmin ohjelmassa oli Latokartanonkosken silta, joka oli hieman edellistä kestävämpi ja näyttävämpi. Taas tuli kiipeiltyä ja levättyä, mutta lähdimme etuajassa pois keskinkertaisen sään, ruuan puutteen ja pienen vaeltajamäärän takia.

silta

silta2

koski2

koski

Aivoni jäivät kuitenkin taas Persböleen, kuten allaoleva kuva ja muiden vaeltajien Halikossa keittiön liitutaululle kirjoittama teksti paljastaa (ks. oikea takanurkka 2. kuvassa). Tästä huolimatta pystyin käymään esim. Mikan kanssa hyviä keskusteluja niin tiellä kuin nojatuoleilla, ja pelaamaan raamattutietovisakorttipeliä. Iris ja isä Durham taas pelasivat mastermindia. Durham sai myös veljeskuntaansa (p. Pietarin veljeskunta FSSP) sopivat taivasten valtakunnan avaimet yöpyessämme Perniössä. Siis meille uskotut kirkon avaimet olivat oikeasti tuonkokoiset. Sen kunniaksi isä Durham kajautteli myös Elvis-karaoket.

hassu

aivot

juba

peli

peter

Viimeinen messu ennen Turkua oli Halikon kirkossa, ja siihen osallistuikin kanssamme pieni joukko paikallista väestöä samoin kuin edellisenä iltana vespereihin. Näistä oli nimittäin ilmoitettu seurakunnassa. Perniössä ei enää ollut messua, mutta Turun tuomiokirkon uudessa sivukappelissa pidetyssä päätösmessussa olikin sitten ihan mukavasti porukkaa läsnä. Täytyy vielä kertoa eräs messuanekdootti. Messussa Inkoossa eräs kärpänen häiritsi meitä ensin pörräyksellään. Sitten hetken päästä kuului kynttilän liekin leimahdus, ja heti perään kituvan kärpäsen surinaa lattialta. Emme voineet pidätellä nauruamme kesken messun, kun kärpänen oli lentänyt suoraan kirkon kynttilään. Pappia hihitys ei onneksi häirinnyt – hän sanoi luulleensa meidän itkevän liikuttuneisuudesta:D

mass3

turkumas

Vaelluksen lopuksi kokoonnuimme perinteiseen tapaan birgittalaissisarten luo p. Birgitan ja Autuaan Hemmingin seurakuntaan. Saimme hyvän päivällisen, ja luovutin jälleen Juholle perinteisen Tenholasta ostetun ja lyijykynällä täytetyn kiitoskortin. Lopuksi otimme ryhmäkuvan ja hyvästelimme poislähtijät. Loppukaneettina on sanottava, että vaellus on vain parantunut vuosi vuodelta ja jäämme odottamaan, mitä ensi vuoden vaellus tuo tullessaan.

kortti1

kortti

ryhmä

vasemmalta: Anders Hamberg, Fr. Benjamin Durham FSSP, Emil Anton, Iris Müller, Mika Lintilä, Christian Skaaren, Lydia Padilla-Rinne, Juho Kyntäjä. Pääsimme myös Turun ja Savon seudun sanomiin:)

Autuaan Hemmingin pyhiinvaellus Helsinki-Turku 28.6.-5.7.2008

Lauantaina 28.6. aamulla alkoi toinen suuren luokan katolinen pyhiinvaellus Suomessa reformaation jälkeen kohti Turkua, autuaan piispa Hemmingin piispanistuimen ja pyhäinjäännössäiliön paikkaa keskiaikaista kuninkaantietä pitkin (ainakin suureksi osaksi). Lähtö oli Helsingin pyhän Marian kirkolta ja mukana oli tuplasti enemmän ihmisiä kuin viime vuonna, joten jos sama tahti jatkuu niin hyvä tulee:) Ristiä kantamassa Massimo, joka liittyi seuraan ensimmäisen kahden tunnin ajaksi. Viime vuonna hän suoritti viimeiset 20 km, joten alku ja loppu hanskassa, ens vuonna sitten keskiosa:) Italia-style.

Alla toisen päivän alussa kävelemässä Kirkkonummelta. Mukana messun juuri viettänyt isä Rafal SCJ, joka on saapunut Helsinkiin Jyväskylästä. Hänen kanssaan alkavat myös katoliset nuortenillat syksyllä. Hän kantaa Johannes Paavali II:n Suomen katoliselle nuorisolle vuonna 1989 lahjoittamaa ristiä. Muut vaeltajat vasemmalta Laura Englannista, Juho Suomesta, Eze Nigeriasta, Lydia Filippiineiltä, Ola Puolasta, Sana-lehden kesätoimittaja Ilkka (vain päivän mukana) ja Kinga Puolasta (alun ja lopun mukana).

On the way we saw all kinds of interesting things, including animals such as horses, sheep and a goat. We also smelled pigs. I hope we didn’t smell like pigs, though, although we couldn’t take a shower each day. The accommodations varied, we slept on floors as well as royal (well if not royal at least priestly:) beds. The accommodations were kindly provided by Lutheran parishes on the way. Watch out for sleeping pilgrims!

The weather was mostly good but it varied. In the picture below you can see a strange combination of sunshine and rain – yes, it was sunny and rainy at the same time! Once we got a huge shower from the clouds after a night without a real shower at the accommodation, we were soaked. The last day, which was the longest, 37km, was extremely hot, and due to the fields and lack of forests in that area there was no shadow of shade;) Once I caught a rainbow as well but no treasure was found except perhaps the 20 zlotys Juho found in the middle of nowhere which Ola reacted to with a now famous ”ale jaja, prawdziwe” :D

In Inkoo/Ingå Ola and I found a café in the evening, the one and only one open and suitable for our purposes, i.e. to watch the European football final Spain-Germany, or at least a part of it. I was wearing a Spain t-shirt and since Ola too knew Spanish we were speaking Spanish all the time and having a lot of fun having others smile at us and think we were Spaniards:D We had tikkunekku and celebrated big time when Spain scored 1-0 which was also the final result (we left after the first half).

One of the best things was that the churches on the way were mostly medieval stone churches. That is, they were ”ex-Catholic” and so we felt very much at home celebrating the Mass there in the mornings whenever a priest was able to come. Here Fr. Frans is saying Mass in Karjaa/Karis. In the following photo you can see Pope Gregory the Great on the wall of a presently Lutheran church in Perniö, which is quite nice:) The third photo is from Tenhola/Tenala, where we possibly said the first Catholic Mass after the Reformation.

Then it’s time for the best joke of the pilgrimage. It dates back to last year when Joakim Snygg from Sweden was with us. We walked past a village called Persböle which in Swedish is simply Petersborough but in Finnish it’s very funny, well, basically, Arsborough:D Anyways this year the joke got even funnier because Lydia said I left my brain in Persböle – pronouncing it funnily as [persball]. Well after this Eze made a perfect imitation of Lydia after which everyone was imitating it and at the end we even played a puppet show about it in Halikko. Anyway here it is, and pay attention to the wonderful northern neighbour of Persböle.

We also appeared on the front cover of the local newspaper Västra Nyland – or actually Ola and the Cross appeared on the front cover and the rest of us in the nice lengthy article on our pilgrimage. Last year we appeared in Perniö’s local paper and Seura, this year in Sana and Västra Nyland. I wonder which two papers will be after us next year. Anyways here’s a photo of the article.

Sitten on aika käsitellä suurinta saavutustamme, tai no, ainakin uhkarohkeinta hullutustamme. Viime vuonna tämä maailman lahoin silta vei pidemmän korren, kun heitin metallikimpaleen sen päälle testatakseni sen pitävyyttä, ja metallikimpale putosi suoraan sillan läpi. Tällä kertaa halusimme aluksi vain mennä katsomaan siltaa ja kuvaamaan sitä, mutta sitten yllytyshulluus iski. Silta pitikin heittämiäni kiviä ja muutamia askelia, jolloin ensimmäinen ylitti sillan ainoaa pitkää tukevaa lankkua pitkin. Tämän jälkeen Eze iski jalkansa lahoon kohtaan ja oli vaarassa pudota, mutta selvisi pienellä haavalla. Lopulta kaikki pääsivät yli.

Matkan varrella oli myös paljon paljon paljon mansikoita, joista erityisesti Ola piti hyvin hyvin hyvin paljon. Hän jäi usein keräilemään niitä vaellusjoukon taakse ja otti meidät sitten ripeästi kiinni. Myös kaikenlaisia kukkia oli matkan varrella, ja Juho tietysti valisti vähemmän asiaan perehtyneitä niiden nimistä ja ominaisuuksista. Jotkut kukat päätyivät vaeltajien korvienkin taakse.

Pysähdyspaikat matkan varrella olivat usein myös vaikuttavia. Latokartanon koski ja rauniot olivat ehkä kaikista hienoimmat. Koskessa sai hyvän jalkahieronnan. Kiviä pitkin oli jännittävää hypellä ja kiipeillä. Pysähdyksemme kestivät kymmenestä minuutista pariin tuntiin, yleensä päivää kohti oli kaksi kunnollisempaa pysähdystä. Kaupoista ostettiin eväitä ja ne jaettiin kristillisesti. Joskus ruokaa oli vähän liikaakin. Suuret matkalaukut vietiin autokyydillä seuraavaan majapaikkaan, eväät ja muut päivittäiset tarpeet kulkivat mukana.

Vaelluksen kantavana voimana olivat hetkipalvelukset, joita lauloimme Juhon johtamina useaan kertaan päivässä: Laudes, Sanan rukoushetki, Terssi, Seksti, Noona, Vesper, Kompletorium. Noin klo 7, 9, 9.30, 12, 15, 18 ja 21. Alla olemme Halikon kirkossa, jossa kävelypäivän päätteeksi oli hetkipalvelus. Hetkipalvelukseen kuuluvien psalmien toistaminen ja mietiskely tekee sielulle ja vaellukselle hyvää.

Joskus vaelsimme todella ”keskellä ei-mitään”, kuten allaoleva tienviitta osoittaa. Hahaha. Tästä huolimatta pääsimme Juhon suuntavaistolla tai maantiemuistilla hienosti perille kertaakaan eksymättä (toisin kuin viime vuonna, jolloin päädyimme vanhan rautatietunnelin kautta suljetulle satama-alueelle aitoja ylittämään ja alittamaan…). Juhon hienon järjestelytyön tunnustamiseksi me muut keräsimme päivittäin pieneen vihkoon terveisiä ja kommentteja Juholle päiväkirjatyyliin. Tämä lahja Juholla on kädessään viimeisessä kuvassa, jossa olemme Piikkiössä hetkeä ennen lähtöäni. Kiitos Juho – ja kaikki muut: ensi vuonna mukaan!

Pyhiinvaellus Espoossa/Ecumenical pilgrimage/Pielgrzymeczka

So, day 2 of Marta and Darek’s visit, Saturday morning, we woke up early and took a bus, two trains and another bus to Myllyjärvi, Espoo. On the way in Pasila, Helsinki we met Adam, another Polish friend. The 4 of us took part in an ecumenical pilgrimage. We carried with us a cross given to the Finnish Catholic youth by the servant of God Pope John Paul II himself.

cross

W sobote rano spotkalismy Adama i pojechalismy do Espoo dwoma autobusami i dwoma pociagami na ekumeniczna pielgrzymke. Mielismy ze soba Krzyz ktory Jan Pawel II dal finskiej katolickiej mlodziezy w 1989 roku.

adam

Lauantaiaamuna Darek, Marta ja minä tapasimme puolalaisen ystäväni Adamin ja matkustimme kahdella junalla ja kahdella bussilla Espoon Myllyjärvelle ekumeeniseen pyhiinvaellukseen. Aloitimme vaelluksen vanhalta ekumeenisesta keskuksesta, jossa isä Teemu piti tervetuliaispuheen ja kävelimme karmeliittaluostariin, jossa oli rukoushetki.

bus

Fr. Teemu from St.Mary’s parish gave an opening talk at the ecumenical centre after which we walked to the Carmelite monastery nearby for a time of prayer. One of the Carmelite sisters explained to us a bit about their spirituality and before leaving the Poles and I sang a Polish song to Our Lady in front of the statue of Mary on the yard of the monastery.

karm

Grupa (ok. 40 osób) wyruszala z osrodka ekumenicznego gdzie katolicki ksiadz przywital nas i powiedzial kilka slow. Niedaleko u sióstr Karmelitanek mielismy pierwszy postój. Modlilismy sie troche i jedna z sióstr opowiedziala o duchowosci i zyciu w zakonie. Pózniej ja i polscy koledzy zaspiewalismy ”Maryja Królowo Polski”.

teemu

Pyhiinvaellukseen osallistui n. 40 henkilöä. Olin mukana kolmatta kertaa, mutta ensimmäistä kertaa mukana oli ystäviä, ja katolilaisten määrä oli paljon suurempi kuin aiemmilla kerroilla. Kannoimme vuorotellen mukanamme Johannes Paavali II:n Suomen katoliselle nuorisolle antamaa ristiä sekä luterilaisen pastorin mukanaan tuomaa puuristiä. Lauloimme suomalaisia ja puolalaisia pyhiinvaelluslauluja, useimmin Maa on niin kaunis, jonka sanat ”matka vie” merkitsevät puolaksi ”äiti tietää”, joten saimme siitä paljon hupia:)

darek

Our group consisted of about 40 people. We took turns in carrying the crosses and sang pilgrimage songs, both Finnish and Polish, Lutheran and Catholic. We also admired the beauty of the nature of Espoo when walking along the Bodom lake.

mar

W drodze spiewalismy finskie i polskie piosenki pielgrzymkowe. Najczesciej spiewalismy po finsku o tym, ze nasza droga wiedzie do nieba, co w polskich uszach brzmilo smiesznie dlatego ze ”droga wiedzie” po finsku to ”matka vie”. Spiewalismy tez fajna polska piosenke o lysych i jeszcze druga o mróweczkach i jeszcze trzecia o monotonnej piosence:) W nastepnych zdjeciach lysy Adam niesie Krzyz i usmiecha sie z nasza kolezanka Saila:)

adam

Ystävämme Saila (alla) päätti viime hetkellä tulla mukaan vaellukselle. Hänen blogiltaan voitte lukea lisää ajatuksia ja nähdä lisää kuvia päivän kulusta. Linkki englanninkieliseen postaukseen alla.

saila

Our friend Saila made a last minute decision to join the pilgrimage. Here is a link to her blog where you can read and see more about the day’s events.

penkki

Nastepny postoj mielismy w bardzo pieknym parku. Tam siedzielismy i pogadalismy sobie i poznalismy nowych ludzi. Adam zrobil artystyczne zdjecia.

keinu

Träskändan puistossa oli seuraava stoppi. Keinuimme puutarhakeinussa, juttelimme ja tutustuimme uusiin ihmisiin. Vasemmalla teologiaa opiskelevat veljekset, joista oikeanpuoleinen teki meistä juttua Sanansaattaja-lehteen. Vasemmanpuoleisesta sanon vain seuraavaa: SUKULAISET (ja teologikaverit) HUOMIO! Eikö näytäkin ihan Antti Siukoselta??? Jos ette vielä näe yhteyttä, miten on näiden kuvien jälkeen:

antti
ana

O 3-ej zatrzymalismy sie w domu pewnej rodziny prawoslawnej. Na podwórku mielismy piknik. Do grupy dolaczyl sie pop i zartowalismy o tym, ze zona popa to poparzona. Pozniej spotkalismy popa zone:)

piknik

After some bread, juice and berries at an Orthodox family’s backyard we continued our walk with a new member, an Orthodox priest. We stopped at a lake where the priest blessed the water and all kinds of other objects by sprinkling blessed water on them. The priest, I and the Poles also had interesting discussions about the Orthodox Church in Poland, the different calendars, and some linguistic, theological and liturgical issues. The priest conducted an Orthodox prayer service on the way in which he prayed in several languages, which along with the absolutely beautiful singing was just heavenly:)

pop

Pyhiinvaelluksen johtaja tai päävastuuhenkilö oli Leppävaaran seurakunnan pastori, joka näkyy seuraavassa kuvassa. Viimeinen pysähdyspaikka olikin Leppävaaran seurakuntaan kuuluvassa Karakappelissa, joka herättää omaperäisyydellään kovin erilaisia reaktioita. Ensimmäisellä vaelluskerralla en pitänyt kappelista lainkaan, mutta kerta toisensa jälkeen olen oppinut arvostamaan sitä aina joka vuosi vähän enemmän. Karakappelin yhteydessä oli myös ruokasali, jossa jälleen söimme jotain pientä ja keskustelimme. Ehdin myös käydä Karakallion Alepassa moikkaamassa kaveriani Kimiä, joka oli siellä tapansa mukaan ahkerasti ahertamassa.

terhi
rak

Ostatnia przerwa byla w kaplicy luteranskiej (ewangelicko-augsburskiej). Pani pastor(ka) opowiedziala jakas mala historie i wyjasnila znaczenia róznych elementów tej nowoczesnej kaplicy. Przy kaplicy byla mala sala parafialna gdzie zjedlismy troche cos i porozmawialismy z ludzmi. Ostatni etap byl ok. 3 km i doszlismy do luteranskiej parafii w Leppävaara. Tam czekal na nas polski ksiadz ktory wyglosil kazanie. Potem zaspiewano nieszpory, a potem pop poblogoslawil jedzenie i znowu mielismy posilek. Na koniec zrobilismy zdjecie poza kosciolem i wrócilismy do domu gdzie bylismy kolo 22-ej.

ruoka

Viimeinen etappi kesti noin kolme varttia ja johti Leppävaaran kirkolle, jossa meitä odotti isä Wieslaw. Hänen saarnansa jälkeen laulettiin vesper eli iltarukous luterilaisen perinteen mukaan, minkä jälkeen ortodoksipappi isä Heikki toimitti ruuan siunauksen. Tämän jälkeen oli yhteinen ateria ja vielä viimeinen tilaisuus jutella ihmisten kanssa ja vaihtaa yhteystietoja. Lopuksi otimme kuvan kirkon ulkopuolella, kotiin saavuimme n. klo 22 illalla.

loppu

The last walk was about 2 miles long and took about 45 minutes. The pilgrimage ended in Leppävaara church, where a Polish priest gave us a sermon. We sang the Vespers according to the Lutheran tradition and witnessed an Orthodox food blessing. Lastly we had a meal and took some pictures outside the church. We took only one train and one bus home, where we arrived around 10 pm. For the ones coming from a country with more than 250 pilgrimages (on foot) EACH YEAR, it was the FIRST EVER pilgrimage (on foot)… for the one living in a country with only a few pilgrimages each year, this was the 12th pilgrimage (on foot), and a good one too – looking forward to next year:)