Toukokuun ensimmäinen puolisko

Olemme toukokuun puolivälissä, ja on taas aika kertoa hieman kuulumisia. Kuten jokin aika sitten aloitin kukkivan koivun kuvilla, nytkin haluaisin esitellä heti alkuun kaunista luontokappaletta, jonka kuvasin Louhelan juna-asemalla. Tässä tulee pinkki puu: Vapun jälkeen pidimme sopimuksen mukaan Massimon luona toisen tapaamisen jenkkiläisten mormoniystävien kanssa. He saivat hyvän dialogin lisäksi nauttia italialaisesta ruuasta: Kirkossa oliJatka lukemista ”Toukokuun ensimmäinen puolisko”

Vapun huumaa

Vappu on ohi ja Ruotsi on voittanut Tanskan jääkiekossa. Sitten kuulumisiin. Italialainen ystäväni Massimo halusi ”really to make the Finnish wappu, go to the park with the white hat and look like drunken”. Seurasimme Havis Amandan perinteistä lakitusta vappuaattona: Tämän jälkeen Massimo ja amerikkalainen ystävämme Emily näyttelivät dokuja ensin Tuomiokirkon portailla… …ja sitten Kaivopuistossa… KaivarissaJatka lukemista ”Vapun huumaa”

Porvoon popolot ja Hanna-Maarian pippalot

Noniin taas tulee päivitystä. Viime viikon tiistaina olin Catholic Students’ Clubissa katedraaliseurakunnassa – tällä kertaa kansainvälinen porukkamme koostui jenkki Emilystä, jenkki Bobista, puolalaisesta maukasta leivosta meille tehneestä Juliasta, isä Manuelista (Esp) sekä suomalaisista Pilvistä ja Markosta: Perjantaina päädyin taas kerran Porvooseen. Sijaistin edelleen Puolassa ollutta sisar Eugeniaa ja opetin ussaa porvoolaisille nuorille. Pariin otteeseen minuaJatka lukemista ”Porvoon popolot ja Hanna-Maarian pippalot”

Sofin pippalot ja Porvoon popolot

Tällä kertaa vuorossa kuvapainotteinen posti. Viime lauantaina oli siskoni Sofin synttärijuhlat sukulaisille Myyrmäessä. Perhe on paras, kuten sanotaan, ja by extension suku, niin kuin englanniksi ja puolaksi (family ja rodzina) ja monilla muilla kielillä käytetään samaa sanaa perheestä ja suvusta:) Eli siis oli mahtavaa nähdä rakkaita sukulaisia ja viettää siskoni aikuistumista. Ruokatarjoilu oli huippuluokkaa, äidinJatka lukemista ”Sofin pippalot ja Porvoon popolot”

Pääsiäisviikkovisiittejä Vantaalla

Pääsiäismaanantaina, tiistaina ja keskiviikkona kävin kolmella visiitillä eri puolella Vantaata. Maanantaina Juho ja Dorota kutsuivat Lapin-matkan porukan ja erään toisen puolalaisen (jolla oli erikoinen nimi: Kuba) kylään auttamaan ylijääneiden pääsiäisruokien syömisessä:) Luukas-vauva nukkui junassa mutta heräsi junan ovien tekemään ääneen (jota bussitkin usein tekevät ja jotka kuulostavat ilmavaivoilta). Myöhemmin kun hänet piti herättää eikä seJatka lukemista ”Pääsiäisviikkovisiittejä Vantaalla”

25.3.

Tietty. Olin kauan tiennyt, että tänään siirrymme kesäaikaan. Mitä kävi? Unohdin siirtää herätyskelloni ajan ja serkkuni Antti, jonka kanssa minun piti mennä uimaan, soitti minulle klo 11, jolloin meidän piti tavata. Olin vielä kotona ja luulin, että kello on 10. Antti oli vahingossa siirtänyt kelloa kahdesti ja herännyt tunnin liian aikaisin. Joka tapauksessa tapasimme PasilassaJatka lukemista ”25.3.”