Opettaja & puhuja

Kuva väitöstilaisuudestani 2019

Suoritin pedagogiset opinnot Helsingin yliopistossa 2008-2009, ja vuonna 2010 valmistuin virallisesti katolisen uskonnon opettajaksi (HY:n teol. tdk:n B1-linjalta). Vuosina 2011-2012 opetin katolista uskontoa Meilahden alakoulussa ja Lumon lukiossa. Yliopisto-opetukseen pääsin mukaan syksyllä 2013, kun sain olla avustajana dogmatiikan graduseminaarissa. Syksyllä 2014 sain toimia Helsingin yliopistossa puolan kielen lehtorin sijaisena, mikä oli myös antoisa kokemus.

Olen myös vuosien varrella pitänyt erilaisia kieliin, kulttuureihin ja teologiaan liittyviä kursseja ja luentoja mm. seurakunnissa, aikuisopistoissa, kouluissa ja erilaisissa tapahtumissa. Vuonna 2020 aloitin vainottuja kristittyjä auttavan Open Doors -järjestön puhujalähettiläänä.

Jos haluat kutsua minut puhumaan tai pyytää minua pitämään luennon, kurssin, koulutuksen tai työpajan, niin ota yhteyttä!

 

%d bloggaajaa tykkää tästä: