Valmistuin Helsingin yliopistosta teologian tohroriksi vuonna 2019, pääaineenani dogmatiika. Väitöskirjani käsitteli Joseph Ratzingerin eli paavi Benedictus XVI:n ajatuksia muista uskonnoista ja uskontojenvälisestä dialogista. (Ratzinger and the Religions: Studies on Pope Benedict XVI and Interreligious Dialogue)
Olen lisäksi kirjoittanut neljä teologiaan (ja vähän muuhunkin) liittyvää tietokirjaa. Ensimmäinen niistä oli Katolinen Paavali (Katolinen tiedotuskeskus, 2009). Seuraavat olivat Vatikaanin toinen kirkolliskokous: Johdatus historiaan, teksteihin ja tulkintaan (Amanda-kustannus, 2015) ja Katolisempi kuin luulit: aikamatkoja Suomen historiaan (Kirjapaja, 2017). Uusin kirjani on Kahden virran maa: Sivilisaation ja kristinuskon irakilainen tarina (Kirjapaja, 2020).
Vuodesta 2007 vuoteen 2017 kirjoitin teologisia artikkeleita Hyviä uutisia -blogilla, joka keräsi yhteensä jo yli 600 000 näyttökertaa. Vuonna 2017 alkoi yhteisblogi Katolista hapatusta, joka jatkuu yhä ja on pääasiallinen teologinen blogini. Lisäksi olen kirjoittanut blogiartikkeleita mm. Kotimaa24:ssä, Seurakuntalainen.fi:ssä, Areiopagi.fi:ssä, Vartija-lehdessä ja Fides-lehdessä. Akateemisempia artikkeleitani voi lukea mm. academia.edu -sivullani.
Teologina voin tehdä työtä mm. opettajana, kirjoittajana, kääntäjänä ja oppaana. Olen avoin ehdotuksille – jos sinulla on sellaisia, ota yhteyttä!